sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vanhat sukat hyötykäyttöön




 Tyttöjen nuket ovat olleet jo kauan ilman vaatteita. Raukkaparat, kun ei ole ollut aikaa (muka) tehdä heille vaatteita. Viime syksynä näin tuollaisten sukista tehtyjen sukkahousujen teko-ohjeen eräässä facebookin ompeluryhmässä, johon kuulun. Nyt vasta jonkin aikaa sitten sain aikaiseksi kokeilla minäkin tuota aivan mahdottoman helppoa sukkahousun tekoa. Näin saadaankin tämän talon kaikki rikkinäiset ja liasta pinttyneet sukat uusiokäyttöön!

Kuten toisesta kuvasta näkyy, sukista leikataan rikkinäiset pohjat pois. Samalla saksitaan auki myös sukkien varret (takaa), jonka jälkeen käännetään molemmat sukat nurinpäin. Sen jälkeen surautetaan saumurilla tai ompelukoneen joustinompeleella ensin etupuolen ja takapuolen saumat erikseen yhteen ja sitten koko pitkä haarasauma aina oikean jalkaterän kärjestä vasemman jalkaterän kärkeen saakka. Sen jälkeen ompelus kännetään oikeinpäin ja kas, sukkahousut ovat valmiit. Helppoa kuin heinänteko, eikö vaan?! Viimeisessä kuvassa sukkahousut kuvattuna mallin (baby born- nuken) päällä, jolle tuollaisista koon 38-40 sukista tehdyt sukkahousut ovat aivan sopivat. Ei kun vaan sukkahousujen tekoon :)

Nuken alla näkyvä herkullinen lämpimän keltainen sydänkuvioinen joustocollege on tilattu Verson Puodista .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti