Tämä marraskuun pimeys saa aikaan sen, että kokoajan tekee yhä vain enemmän ja enemmän mieli sisustaa kotia. Sitä ikäänkuin haluaa rakentaa itselleen lämpimän ja viihtyisän pesän, jossa viettää nämä pimeät kuukaudet. Niinpä vaihdoin tuvan puusohvan päälle muutaman talvisemman tyynynpäällisen, jotka tilasin H&M:ltä ja Hobby Hallista.Jotenkin aivan erityisesti ihastuin tuohon kauris- tyynynpäälliseen. Siinä on sopivasti sitä sellaista tyyliä, jota olen tulevaan Jouluunkin hakenut. Väreinä siis mustaa, harmaata, paljon valkoista ja hopeaa. Niistä väreistä tulee olemaan meidän tämän vuoden Joulu tehty. Ripauksella toki sitä joulunpunaistakin :)
Lähes jokaisena iltana olemme polttaneet kynttilöitä ja pitäneet takassa tulta. Istuneet ja syöneet pipareita ja torttuja, jotka maistuvatkin nyt aivan verrattomilta. Jouluun mennessähän torttuihin ehtii taas kyllästyä, kuten kaikkina vuosina tähänkin saakka. Jouluna ei torttuja kyllä enää kaipaakaan, kuuluuhan sen juhlintaan niin paljon monenlaisia muita herkkuja.
Tänään tekaisin piparkakkutaikinan, jotta lapset saavat leipoa niitä ihka oikeita, maailman parhaita piparkakkuja, joita mekin leivottiin lapsuuden Jouluiksi. Taikinaohje, joka minulta löytyy, kai lienee alkujaan otettu jostain vanhasta keittokirjasta. Kirjaanpa sen tähänkin ylös, niin kaikki halukkaat voivat kokeilla tehdä tänä vuonna pipareita seuraavanlaisella ohjeella.
- 250g voita
- 200g sokeria
- 150g tummaa siirappia
- 1 tl inkivääriä
- 1 tl kanelia
- 1 tl neilikkaa
- 1/2 tl pomeranssin kuorta
Nämä aineet siis kiehautetaan kattilassa keskenään ja annetaan jäähtyä sen jälkeen huoneenlämpöiseksi. Kunnes taikinaseos on jäähtynyt, joukkoon sekoitetaan:
- 2 kpl pientä kananmunaa
- 500g vehnäjauhoja
- 2 tl ruokasoodaa
- 1tl suolaa
Kunnes kaikki aineet on sekoitettu keskenään, taikina laitetaan jääkaappiin jähmettymään vähintään 12 tunniksi, jonka jälkeen se on tarpeeksi kovaa leivottavaksi :)
Jos taikinasta mielii leipoa peruspipareiden lisäksi vaikkapa piparkakkutalon, kannattaa tehdä taikinaa 2 - tai 2 1/2 -kertainen annos.
Mukavia leivontahetkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti