tiistai 25. marraskuuta 2014

Musta-valkoisia ompeluksia


 

Johan nämäkin vaatteet ovat jo pidemmän aikaa sitten valmistuneet, mutta ovat unohtuneet esitellä ja tallettaa tänne blogiin :) Norsutrikoopalan ostin kirpparilta, josta ompelin tuollaiset pienet pöksyt. Kangasta jäi vielä sen verran, että siitä voisi ommella vielä vaikkapa vauvalahjaksi pienen myssyn. Kaavana housuissa Lindexin trikoohousuista piirretty kaava. Potkareiden muva-trikoo sen sijaan on ostettu KVK:lta. Kaava Ottobresta. Muokkasin sitä sen verran, että tein potkareista terättömät. Naruolkainmekon trikoo, samoin kuin kaitalehameen vinoraitainen puuvilla löytyivät Metsolan palalaarista. Mekon kaava piirretty H&M:n mekosta. Kaitalehameen kaava piirretty vapaalla kädellä. Kangasta oli hyvin naftisti, joten sai siinä käyttää kekseliäisyyttä, että sain sen riittämään tuollaiseen koon 128cm hameeseen. Halusin tehdä siitä nimittäin nimenomaan tuollaisen siksak-kuvioisen. Eiväthän nuo raidat ihan kohikkain menneet, mutta välttää minulle. Ja mikä tärkeintä, käyttäjä on hameesta oikein innoissaan :) Hameen helman huolittelin puuvillaisella vinokanttinauhalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti