lauantai 27. heinäkuuta 2019

Saunavihtoja ja hoitavia jalkakylpyjä

Lämpimät heinäkuun illat ovat houkutelleet kulkemaan pitkin pellonreunamia
ja keräämään sylin täyteen ojanvarsilla kasvavien maitohorsmien, pietaryrttien, peltosaunioiden,
mataroiden, lehdokkien ja monien muiden luonnonkukkien sekä -yrttien kukintoja.

Siellä pellon reunalla, jossa kevyt kesätuuli sekoittaa ilmaan monenlaisia kesäillan tuoksuja, 
voi aistia heinäkuun lopun mykistävän kauneuden ja hiljaisuuden.




Monesti illalla, kun palaan kukkien keruu reissultani takaisin kotipihaan
 tai muuten vaan käyskentelen kesäisellä pihalla,
heittäydyn selälleen pehmeälle nurmelle ja katselen kuinka
valkoiset kumpupilvet seilaavat kohti taivaanrantaa,
kuinka lentokoneet piirtävät pumpulisia jälkiään taivaankannen sineen
ja kuinka haukat liitelevät matalalla aivan hipihiljaa saalista väijyen.

♡ ♡ ♡

Eräänä iltana kumpupilvien liikehdintää seuratessani mieleeni muistuivat ne lapsuuden kesäillat, jolloin istuimme edesmenneen ukkini kanssa hänen kotipaikkansa pihakeinussa 
ja hyräilimme hiljaa lauluja kesästä.
Mietin siinä, mistä muistoni tulvahtivat niin voimakkaina mieleeni, 
mutta vaikka kuinka mietin, se jäi salaisuudeksi.

Ehkä ne olivat ne puhtaanvalkoiset pilvet, joiden ilta-auringon kultaamat reunat muistuttivat ukista,
jotka toivat hänen terveisensä taivaan korkeudesta,
sieltä jostain minne katse ei yllä.
Tai ehkä se oli se lempeä kesätuuli, joka keinutteli pihapiirimme koivuja 
ja sai lehdet havisemaan samalla tavoin kuin silloin siinä pihakeinussa ukkini kanssa istuessani.




Ukkini oli vanhan kansan mies,
maanviljelijä ja taitava kellontekijä.
Hänen sananpartensa ja ennusteensa kulkevat yhä tiiviisti mukana meidän
jälkipolvien elämässä, vaikka ukki ei ole enää vuosiin ollutkaan elämässämme 
fyysisesti läsnä, vaan enkelinä pilven reunalla.




Ukkini oli myös näppärä saunavihtojen tekijä.
Silloinkin, kun istuimme tuona muistojeni kesäiltana pihakeinussa keinuttelemassa,
ukkini sitoi samalla saunavihtaa nuorista koivunoksista,
joiden heleänvihreät, pehmeät lehdet hoitivat saunoessa ihoa kuin silkki.
Hän teki usein omat vihdat myös meille pienille saunojille.
Ne olivat juuri sen kokoiset kuin olivat saunojien pienet kouratkin.
Miten mukava niillä olikaan vihtoa saunan lempeissä löylyissä.
Ikiomalla saunavihdalla!




Minun tekemät vihtani eivät ole lainkaan niin tyylipuhtaita suorituksia kuin ukillani oli.
Usein oikaisen tuon pidikkeenkin kanssa ja sidon vihdakset yhteen juuttinarulla sen sijaan,
että punoisin ohuen ohuesta koivunoksasta niihin omat renkaansa.
Mutta onneksi se ei saunomisen riemua ja iloa yhtään haittaa
ja onhan itsetehty aina itsetehty, jossa tekijän kädenjälki saa ja kuuluukin näkyä.




Niistä tämänkertaisista pelto-ojien reunoilta keräämistäni kukista
tein rentouttavan ja hoitavan jalkakylvyn,
johon laitoin peltosaunion kukkien lisäksi saunavihdan teosta ylijääneitä koivunlehtiä,
lorautin joukkoon muutaman ruokalusikallisen sitruunamehua
ja muutaman tipan laventeliöljyä.

Annoin kaikkien ainesten hautua kuumassa vedessä n.10 minuutin ajan,
jonka jälkeen jalkakylpy oli valmis käytettäväksi.

Jos et ole vielä tutustunut jalkakylpyjen valmistamisen saloihin, suosittelen sitä lämpimästi,
sillä minulle ne ovat avanneet aivan ihmeellisen ihanan uuden maailman,
jonka kautta kovettuneet kantapääni ovat silenneet
jo mukavan pehmeiksi ja tasaisiksi.

Ohjeita jalkakylpyjen valmistamiseen
löytyy tämän edellä mainitun lisäksi vaikkapa netistä.



Pihasaunan lämpenemistä odotellessani istuin tuossa koivupöllin päällä
pitkän tovin jalkojani vadissa uitellen
ja tuota saunan edustalta avautuvaa maisemaa katsellen.
Aistin vahvasti ympäröivän rauhan
ja ne kaikki kosteat kesäillan tuoksut,
jotka kohosivat lämpimästä maasta
illan viilentämään ilmaan.

Aurinko kultasi vaaranrinteen puiden latvat,
kesän polttaman heinikon ja kaiken, minne sen säteet vain ylsivät.
Ja varjot aloittivat oman leikkinsä pihasaunan seinustalla.

Siinä hetkessä koin vahvasti kesäillan tyynen rauhan ja hiljaisuuden.

♡ ♡ ♡

Heinäkuun lopun raukeaa rauhaa Sinullekin!

-Kaaru

25 kommenttia:

  1. Ihanasti muistelit Ukkiasi kesäillassa. Minusta tuntuu, että Sinä elät kesää jotenkin hirmuisen suloisesti, makoilet nurmella ja katselet pilviä, tuoksuttelet kukkia ja poimit niitä omaksi iloksesi. Mahtava lahja tuollainen, että osaa elää niin hetkessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Akka ♡
      Hetkessä elämistä on täytynyt opetella ja opettelussa se tahtoo usein olla vieläkin. Mutta sitten, kun tulee hetki, jossa osaa olla läsnä kokonaisena ja kokonaan, siitä nauttii niin paljon. Elämä on hetkiä, lyhyitä kuin tähdenlennot. ♡

      Poista
  2. Ihana jalkakylpy ja mitä siihen laitoit.Mun ukki teki myös saunavihtoja, joten samoja tunteita on myös täällä ukin ajatuksista ja miten tärkeitä ne olivatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten monia arjen taitoja isovanhempamme ovat meille opettaneetkaan. Siirtäneet sukupolvien takaisia taitoja siinä arkisen tekemisen lomassa. ♡ Katoavia ja kadonneita ovat jo monet entisaikaiset taidot, se on harmi.

      Jalkakylvyt ovat kyllä ihania, rentouttavia arjen iloja ja pieniä hemmotteluja itselle ja läheisille. ♡

      Poista
  3. Niin ihana postays taas kauniine kuvineen ja soljuvine sanoineen. 😍
    Tuli tuosta saunavihtahommasta mieleen, että minä oon joskus sitonut nippuja yhteen jeesusteipilläkin, kun en oo muuten saanut pysymään. Hyvin pysyy, mutta ruma se on kuin mikä! 😅

    AV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos sinulle sanoistasi ♡
      Samapa se millä ne saunavihdakset yhteen sitoo, kunhan pysyy. 😄 Olenpa jonkun kuullut nippusiteelläkin niitä jonkun yhteen sitoneen eikä koskaan ome vihdakset siitä karanneet! 😅

      Poista
  4. Ihania muistoja. ❤️ Jalkakylpy tekisi kyllä terää.. Kun on koko kesän ilman kenkiä kävellyt ja unohtanut rasvauksen niin kyllä se jalkapohjissa näkyy.. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalat ovat kyllä kovilla kesäisin, vaikka saavatkin mukavaa hierontaa avojaloin kulkiessa. Kylpy hoitaa kyllä jalat kuntoon, jos laittaa veteen tarpeeksi öljypitoisia ainesosia. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  5. Ihania muistoja, Annetaan siis joskus hetki aikaa itsellemme, Jutustasi aistii kyllä hetken tunnelman ja rauhan. Kiitti myös tuosta jalkakylpyvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merikaisla ♡ Muistot ovat elämän jalokiviä. Niiden kautta moni asia herää eloon yhä uudelleen ja uudelleen. Kun aika on otollinen, muistojen tulvalta ei voi välttyä ♡

      Poista
  6. Kesän lumo ja taika, sen olet ikuistanut kauniisti näihin tunnelmallisiin kesän kuviin ja muistojen sanoihin. Kaunista ja melkein sait tipan silmäkulmaani.
    Oman pappani muistot tulivat elävästi mieleeni, ne kalareisut mökillä ja näppärästi kudotut riippukeinut ja ... ne vihdat tietenkin! <3
    Niittykukkien paratiisi on nyt siellä! Nauti joka hetkestä!

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus taas, oikein sellainen lämminhenkinen ja hyvänmielen postaus. Kiitos kylpyvinkistä! Minä en olekaan vielä jalkakylpyjä testannut, vaikka pitäisi, riittää kun kurkkaa kantapäihin 🙈 Pitääkin joku kerta kokeilla, voisi olla myös mukavaa yhteistä tekemistä tyttöjen kanssa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle sanoistasi, Eerika! ♡
      Jalkakylpyjen tekeminen on kyllä mukavaa yhteistä puuhaa. Lapset nauttivat siitä ja isommat meillä tekevätkin jo omiakin jalkakylpyjä kavereidensa kanssa. 😘 Kokeilkaapa joskus, vielä riittää kukkasia tälle kesälle. 🤗

      Poista
  8. Olipa aivan ihana postaus ja niin kauniisti kirjoitettu <3 Sinussa on todella kirjoittajan ainesta :) Ihania nuo muistot. Se onkin usein jännää, että mistä ne pulpahtavat mieleen :)

    Jalkakylpyvinkkisi kuulostaa todella houkuttelevalta :)

    Mukavaa heinäkuun viimeistä päivää ja alkavaa elokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, Kanneli! ♡
      Muistot kantavat läpi elämän, lohduttavat, itkettävät, hymyilyttävät.

      Kokeilehan joskus tuota jalkakylpyä, se on ihanan rentouttava ♡

      Elokuu alkoi, lämmintäkin on vielä ollut, nautitaan näistä päivistä!

      Poista
  9. Upea jalkakylpyvinkki, täytyy ehtiä koittaa sitä vielä tänä kesänä.
    Ihania muistoja sinulla ukista ja saunasta. Minullakin sauna tuo vahvasti ukin mieleeni. Minulle vaan ukki ei ehtinyt opettaa saunavastan tekoa, mutta isosiskolle ehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, vielä riittää ojanvarsilla kukkia kylpyvärkeiksi. 🤗

      Sauna on palvellut ennen monenlaisessa käyttötarkoituksessa. Ehkä se on sen vuoksi ollut ja on yhä vanhalle polvelle tärkeä paikka. Harmaantuneiden seinien suojiin vievät monet muistot. ♡

      Ihana, että ukkisi ehti opettaa saunavihdan tekemisen siskollesi, se on yksi niistä sellaisista taidoista, jotka katoavat, ellei niitä siirretä sukupolvelta toiselle.

      Poista
  10. Niin ihanan lämminhenkinen tämä sinun blogisi ja tyylisi kirjoittaa ❤️ Kuulostaa aivan täydelliseltä: istua koivupöllin päällä ja katsella kaunista kesäistä maisemaa, hiljaisuudessa, omien ajatusten kanssa. Siitä minäkin haaveilen. Monesti tuntuu, että hetket luonnon helmassakin on täynnä touhua pienten kanssa, vaikka toki ihanaa sekin, ja mukavat muistot jää, mutta miten tärkeää olisikin joskus päästä myös yksin pysähtymään arjen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Sinulle blogini lukija näistä ihanista sanoistasi! ♡

      Elämä on hetkiä, suurempia ja pienempiä, ohikiitäviä. Vaatii pysähtymistä, kiireen hiljentämistä, että pystyy näkemään kauneuden ympärillään.

      Aina tämän lapsiperhearjen keskeltä ei ole mahdollista irroittautua järjestääkseen itselleen omaa aikaa, mutta aina kun sille tarjoutuu mahdollisuus, siihen kannattaa tarttua. Toivon, että sinäkin löydät tilaa myös itsellesi, sillä vaikka lapset antavat valtavasti voimavaroja, he myös kuluttavat niitä.

      Ihana, että jaksat kulkea lastesi kanssa luonnossa, tiedätkö, ne ovat kultaakin kalliimpia yhdessäolon hetkiä, jotka rakentavat ja kannattelevat lasta monin tavoin. Niistä hetkistä muodostuu läpi elämän kantavat kultaiset muistot. ♡

      Poista
  11. Ihanaa saunatunnelmaa. Ihan tuntee koivun tuoksun ja kesäpäivän rauhan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna ja tuore vihta, siinä perisuomalainen yhdistelmä. ♡ Ja se tuoksu, se on kyllä parasta! Ihana, että tunnelma välittyi. 😘

      Poista
  12. Oi, mitä ihania kuvia ja tunnelmapaloja täällä onkaan.
    Niin kaunista siellä torpan pihapiirissä ja kuulostaan mukavalle, että kiireettömästi voit siellä pilvien kulkuakin katsella ja muistoihisi palata.
    Ne muistot, sieltä nousee arvokkaita sisältöjä tähänkin päivään. <3

    A teki lastenlapsille juurikin omat pienet vastat, joita he aluksi ihmeissään ja pelokkaastikin katselivat. Ehkä joskus jonkun pilven alla hekin muistavat mustan vanhan saunan ja sen kuinka mummu ja pappa heitä vastalla ropsuttelivat.
    Nämä ovat niitä elämän pieniä ohikiitäviä hetkiä!

    Noista jalkakylvyistä olenkin tänään lukenut jo kaksi inspiraatiota, joten taidanpa minäkin kerätä yrttejä siihen tarkoitukseen.

    Saapa nähdä milloin pääsen näkemään tuon kaiken kauneuden, mitä teillä siellä on! Onneksi sinulla on tämä blogi ja nämä kauniit kuvat.

    Kaikkea ihanaa elokuun päiviisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu ♡
      Onneksi on lauantaiehtoot ja sunnuntait, että ehtii niitäkin kumpupilviä tuijotella. 😉 Onneksi.

      Muistot ovat veikeitä, sillä ennalta ei voi koskaan tietää milloin minkäkinlainen muistojen tulva mieleen palautuu. Tuoksut, värit, äänet, tunnelma - niin moni asia tuo muistoja mieleen!

      Miten ihania muistoja siellä teidän mökin pihapiirissäkin on monille muotoutunut ja yhä muotoutuu. Ihana, että lastenlapsillannekin on nyt se mahdollisuus rakentaa siellä muistoja tulevaisuuden päiviin. ♡

      Jalkakylpyjä, erilaisia suosittelen kokeilemaan. Yrttejähän voi kerätä myös kuivumaan ja käyttää niitä sitten pitkin talvea. Vielä riittää monenlaista kerättävää.

      Tämä meidän paikka on luonnonläheisyydessään verraton, mutta onhan se arki läsnä täälläkin. Moni asia mylläytyy uuteen uskoon vielä ja vanhaa kaunista joudutaan hävittämäänkin ja se harmittaa, mutta siitä se sitten rakentuu uudelleen, kunhan talo saadaan pystyyn. Meillä on aina "ovet auki" ystävien tulla ♡ Olenkin sanonut usein, että vaikka torppa on pieni, ulkona on suuri olohuone, jossa taivas on kattona ja pellontakaiset metsät seininä. On tilaa olla ja yhdessä aikaa viettää. ♡

      Poista
  13. Minä en ole saunavihdan tekoa kunnolla opetellut, mies osaa hyvin niin ei ole tarvinut :D Voi että, pitäisi opetella tekemään jalkakylpyjä. Seisomatyössä jalat on kovilla ja kaipaisivat hoitoa :)

    VastaaPoista