Pihamme syreenipensaiden luomasta vilpoisasta varjopaikasta
on tullut minulle tärkeä paikka.
Siihen varjoon istun usein arkisten askareiden lomassa teekuppi kädessäni
on tullut minulle tärkeä paikka.
Siihen varjoon istun usein arkisten askareiden lomassa teekuppi kädessäni
ja nautin kaikista ihmeellisen ihanista asioista ympärilläni.
Tuntuu, että kevät on muuttunut kesäksi taas niin hetkessä,
että ihan kukkaisruuhka on vallannut puut ja maan.
Ilma tuoksuu samaan aikaan syreenin ja pihlajankukilta,
juuri möyhityn ja kylvetyn viljapellon mullalta
ja kesäiseltä metsältä,
jonka varjoisilta paikoilta ilmaan kohoaa kostean maan,
kielojen, kuusenkerkkien ja monenlaisten niittykukkien tuoksuja.
Tuntuu, että kevät on muuttunut kesäksi taas niin hetkessä,
että ihan kukkaisruuhka on vallannut puut ja maan.
Ilma tuoksuu samaan aikaan syreenin ja pihlajankukilta,
juuri möyhityn ja kylvetyn viljapellon mullalta
ja kesäiseltä metsältä,
jonka varjoisilta paikoilta ilmaan kohoaa kostean maan,
kielojen, kuusenkerkkien ja monenlaisten niittykukkien tuoksuja.
Joka kesä havahdun entistä useammin siihen,
miten moni asia, tuoksu tai tilanne
palauttaa mieleen muistoja vuosien takaa.
Muistot vievät maisemiin lapsuudesta, nuoruudesta ja varhaisesta aikuisuudesta.
Ne ovat muistoja, jotka ovat syystä tai toisesta piirtyneet syvälle sieluun.
Ja jättäneet sinne lähtemättömän jäljen.
Niihin muistoihin olen palannut syreenin varjossa istuessani
paitsi jokakesäisten tuoksumuistojen
myös vuosia sitten kirjoittamieni päiväkirjojen myötä.
Elämään on arvatenkin mahtunut monenlaista.
Tie on kulkenut myrskyn ja tyvenen vuorovesissä.
On ollut silti lohdullista huomata, että vaikka elämä olisi ollut miten synkeää tahansa,
niissäkään kaikkein tuulisimmissa pilvipäivissä
toivon lyhty ei ole koskaan kokonaan sammunut.
Heikko liekki on päivien myötä vahvistunut ja johdattanut elämän
lopulta kulkemaan juuri minulle osoitettuja teitä.
Elämä on ihmeellinen matka.
Jokaisessa päivässä, viikossa, kuukaudessa,
jokaisessa vuodenajassa on omat kauniit asiansa,
joiden kirvoittamat muistot kantavat tänään, huomenna
ja kaikkina tulevinakin päivinä.
Jokainen hetki elämässämme
rakentaa muistoja tulevaan.
Tässä rakkaaksi tulleessa maisemassa koen
kesän huolettomuuden, kepeyden, riemun ja tunnen kaikesta tästä minulle
ja meille suodusta sydämen syvää iloa.
Tie on vuosien etsinnän jälkeen tuonut meidät kotiin.
Lopuksi jaan teille laulunsanat, joiden saattelemana lapseni kirmasivat kesälaitumille
kouluvuoden päättyessä viime viikon lauantaina.
Minusta tuossa laulussa on juuri sellainen huoleton ja vapaa tunnelma,
jollaisen lapsuudenkesän kuuluukin olla.
"Kesä katsoo ikkunasta,
vihreälle ruoholleen,
kaipaa jo varpaita,
ruoholle tanssimaan.
Loma, loma, loma,
loma, loma, loma,
ruoholle tanssimaan!
Kesä katsoo ikkunasta,
sinisille aalloilleen,
kaipaa jo venettä,
aalloille soutamaan,
loma, loma, loma,
loma, loma, loma,
aalloille soutamaan!
Kesä katsoo ikkunasta,
aurinkoa silmissään,
kaipaa jo kaikkia,
aurinkoon lämpimään,
loma, loma, loma,
loma, loma, loma,
aurinkoon lämpimään!
(Hannele Huovi)
Kesäpäivien huolettomia, kauniita hetkiä Sinullekin,
blogini lukija!
-Kaaru-
Kauniisti kirjoitit taas, sinulta tuo kynäily luonnistuu. Ihana lukea ajatuksiasi ja kuulumiasiasi täältä, kun niin harvoin muuten nähdään. ♡
VastaaPoistaElämä kai harvoin onkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Erilaiset sävyt kuuluvat elämään ja tekevät elämästä siksi niin ainutkertaisen.
Nauttikaa helteistä, meillekin tuli viimein kesä. ♡ Ja niin, paljon onnea omasta paikasta!
Voi, kiitos Sinulle kommentistasi, sanoistasi. 💕 Jäin miettimään, kuka olet? Viimeisestä kappaleesta päätellen ystävä sieltä kaukaa. 😙 Terveisemme sinne!
PoistaElämään kuuluu kaikki erilaiset sävyt. Monesti olen pohtinut sitäkin, että ellei vastoinkäymisiä koskaan olisi, olisiko elämä koskaan opettanut
vaikkapa kärsivällisyyttä ja tyytymistä omaan osaansa, omaan elämäänsä. Ei varmaan. Kivun ja epätoivon ajanjaksot opettavat meitä aina nöyryyteen, siihen, että elämä ei aina mene niin kuin sen on itse suunnitellut. Eikä siihen auta kuin tyytyä. 💓
Kesäpäivien iloa Sinullekin! Ihana, että saitte kesän vieraaksenne viimein sinnekin! 💓 Ja, kiitos, elämä on ihmeellisen ihanaa juuri nyt täällä omassa mansikkapaikassamme. 😙
Ihastelen ja ihmettelen ❤ Tällaista tämä elämä on, vanhoja muistoja, uusia muistoja ja tämä hetki ❤
VastaaPoistaRita ❤ Elämä on juurikin ihmettä ja ihastusta. Se kertoo siitä, että kaikki ympäröivä koskettaa sisintä jollakin tavoin. Kesä on usein niiden tunteiden aikaa. Talven jälkeen ei useinkaan enää edes muista, millainen kesä on!
PoistaMuistot. Niitäkin on monenlaisia. Ja kyllähän se on vähän niinkin, että aika kultaa muistot. Ehkä niin on ihan hyvä, että nekin rosoisemmat muistot saavat aikanaan kultaiset reunukset. ❤
Ensiksikin: Aivan ihana tuo laulu! Mistäkähän kirjasta se on peräisin?
VastaaPoistaToiseksi: Olen niin onnellinen Sinun ja perheesi puolesta, että olette löytäneet kotiin. <3 Varmasti ihana laittaa omaa kotia, kun olo on onnellinen ja tuntuu, että on päätynyt oikeaan paikkaan. <3
Tuo laulu on kyllä ihana! Voinet kuvitella sen riemukkaan laulannan, kun sen kajautti ilmoille monisatapäinen lasten joukko. Aidosti, täydestä sydämestään he lauloivat sen ja heittivät hyvästit läksyille ja koulukiireille sen myötä. 💓
PoistaLaulu on kirjasta Salaisen lukukirjan laulut ja sen on sanoittanut Hannele Huovi ja säveltänyt Soili Perkiö. Toivotaan, että löydät sen, siinähän olisi ensi kevään kevätjuhlalaulu harjoittelua vaille valmis. 😉😙
Kiitos, että jaat onnen kanssamme, Pikku Akka 💛 Onhan tämä niin ihmeellistä ollut, että vuosien etsintä on nyt päättynyt ja tänne voimme ruveta elämäämme ja tulevaisuuttamme rakentamaan. 💕
Ai, se on Salaisesta lukukirjasta. Pitääpä metsästää sanat ja sävel. :) Kiitos vinkkauksesta. :)
Poista💓
PoistaJoskus joku tuoksu tuo ihan yllättäviä muistoja mieleen. :) Ihanaa, että olette löytäneet kotiin. ❤️
VastaaPoistaRaisa ❤ Muistot yllättävät. Joskus ne vievät niinkin kaukaisiin muistoihin, joita ei tiennyt muistavankaan. Ihmeellinen on ihmismuisti. 💓
PoistaKiitos, että jaat onnemme! Täällä meidän on nyt hyvä. ❤
Kiitos sydänajatuksestasi, Pauliina ❤
VastaaPoistaKesän herkät tuoksut täyttyvät muistoista! <3
VastaaPoistaIhana teksti ja kuvat suoraan kesän sydämestä. <3
Suloisia suven hetkiä!
Susanna 💓
PoistaKesä ruokkii ihania muistoja ja kasvattaa uusia. Ihana kesä! 🍃
Olipa ihana kesäkirjoitus.💓Tuoksut tulivat tänne asti.Meillä kesäihan alussa, mutta kukintoja jo on monessa paikassa.Lapset uivat, majailevat teltassa ja lukevat saduista moottokelkkalehtiin.Hyvää sunnuntaita. Itselleni se on taas työpäivä. T. Pirta
VastaaPoistaPirta 💓 Ihana, että kävit täällä ja jätit merkin käynnistäsi. 😙
PoistaViikonlopulla ajelimme Koillismaalla mieheni veljen häiden merkeissä. Siinä teidän asuinpitäjän kohdalla lämmin ajatus käväisi mielessäni, kun mietin, että siellä jossain se Pirta asustelee. 💓
Ihania kesäisiä touhuja siellä lapsillasi. Sellaisia puuhia, joista kesämuistot parhaimmillaan syntyvät.
Kaunista kesää Sinulle ja teille! 😙
Kiitos, Marianne! 💕
VastaaPoistaLapsuuden tuoksumuistot kantavat läpi elämän. Ihana muisto sinulla lapsuutesi lauantaista. 💓 Pullan tuoksu on yksi niistä muistoista, jotka jättävät lähtemättömän jäljen, jonka kautta ajatukset palaavat kotoisiin puuhiin, yhdessätekemisen iloon ja onnellisiin hetkiin. 😙
Niin ihania kuvia ja soljuvaa tekstiä <3
VastaaPoistaHyvää kesää sinulle!
Voi, kiitos Iida! 💓 Ihanaa kesää myös sinulle 😙
Poista