Juhannusruusujen aikaan

On kesäkuun puoliväli.

Suuri juhannusruusupensas on avautunut miltei 

täyteen kukkaansa kotimme nurkalla.

Vieno ruusuntuoksu leijailee kesäkuun tyynessä illassa

välillä voimakkaampana, välillä miedompana.

Kuovi huutelee pellon takana, jossa lehmät laiduntavat,
joutsenet ääntelevät toisaalla

ja käki kukkuu jossain takametsän lehtomailla.

Ilta on täynnä luonnonääniä,

kuten aina tähän aikaan vuodesta täällä maalla.

Pihamaa kutsuu nuuhkimaan kesän tuoksuja,
maistelemaan mullan läpi puskeneita yrttejä ja vain käyskentelemään ympäriinsä.
Luonnon täyteläinen kauneus kertoo siitä,
että aivan kohta on juhannus,
keskikesä.

Tänään päivällä, kun sateli hiljakseen vettä,
kävin katkomassa muutaman ruusunoksan sisällekin tuoksua tuomaan.
Sytyttelin kynttilöihin tulet, kuten niin monesti tällaisinä päivinä
ja käperryin nojatuolin nurkkaan satuja lapsilleni lukemaan.
Vietimme siinä kiireettömän,
mukavan yhteisen hetken satujen maailmoissa seikkaillen,
jutustellen ja tarinoita kertoillen.

Vaikka on kesä, polttelen kynttilöitä harva se hetki.
Niiden loiste on kesällä heikompi kuin syksyn pimeinä iltoina,
mutta kuitenkin tarpeeksi vahva luomaan ihanan tunnelman kesäiseenkin päivään.

Siinä satujen lukemisen lomassa tuli mieleeni eräs ilta tässä menneellä viikolla,
kun olin pihamaalla tavanomaisella puutarhakierroksellani ja
 katseeni kiinnittyi pihasaunan nurkalle koottuihin lasipulloihin,
 joiden sisältö herätti oitis mielenkiintoni.

Lapset olivat keränneet pulloihin juhannusruusun ja syreenin kukkia,

kaataneet päälle kuumaa vettä ja jättäneet keitokset hautumaan pihasaunan nurkalle.

Arvasin heti heidän kokeilleen hajuveden tekoa, 

aivan kuten mekin serkusteni kanssa silloin lapsena ennen.

Hymyilytti.

Kun sitten kerroin tarinan kauppareissullani eräälle tuttavalleni,

hän harmitteli puolestani menetettyjä kukkia,

revittyjä terälehtiä ja pihapiirin vähentynyttä kauneutta,

mutta minä sanoin, etten osannut harmitella sitä lainkaan.

Sen sijaan iloitsin lasteni luovuudesta,

kokeilunhalusta ja leikin ilosta.

Ajattelin siinä,

 että samalla tavoin kuin kukat kasvavat joka vuosi,

niin kasvavat lapsenikin.

Tulee päivä, jolloin leikit vaihtuvat toisenlaiseen tekemiseen tai tekemättömyyteen.

Sinä päivänä leikit eivät enää kiinnosta.

Se päivä tulee, tiedän sen

ja jo nyt aina ajoittain sydämeni tuntee siitä puristavaa haikeutta.

Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitettiin sillä,

kun vuosia sitten kaikkein työläimmältä tuntuvassa elämänvaiheessa

joku vanhempi ihminen sanoi, 

että nauti nyt, kun lapset ovat pieniä.

Nauti, sillä niin äkkiä he lentävät pesästä.

Niin äkkiä he lentävät!

Silloin kodin seinät kumisevat tyhjyyttään,

huoneet kaikuvat ja hiljaisuus on niin syvää, 

että voi kuulla oman sydämensä sykkeen.

Nyt ymmärrän ja nautin,
kun vielä on se päivä.

Vielä on se päivä,
jolloin koti täyttyy lasten äänistä, itkusta ja naurusta, leikistä ja metelistä.
Vielä tänään joku repii lupaa kyselemättä juhannusruusujen ja syreenien terälehtiä omiin keitoksiinsa,
laulelee mennessään itse sanoittamiaan lauluja kesästä ja perhosista,
ja leikki aaltoilee kotileikeistä parturileikkeihin ja lääkärileikeistä majanrakennukseen.

Siitä minä tunnen iloa!

Syreeni on jo kukintansa loppupuolella,
mutta tuossa viikon takaisessa kuvassa ne kukkivat kauniina ja runsaana.

Elämä on tänäänkin hetkiä,
riipaisevan kauniita,
ohikiitäviä.



Lauantaiehtoon ja huomisen pyhäpäivän levollisuutta Sinulle,
joka täällä piipahdat.
<3

-Kaaru-