Tammikuinen tervehdys sinulle!
Uusi vuosi on alkanut mukavan leutona.
Meilläpäin ei ole ollut kovia pakkasia,
kuten usein aiemmin tähän aikaan vuodesta.
Viiden pakkasasteen talvikelissä posket punertuvat sopivasti
ja sormetkin pysyvät lämpiminä.
Eipä ole tarvinnut tuntea kylmää,
voi miten minä siitä nautinkaan!
Ympäröivä talvinen luonto houkuttelee lähelleen
aivan eri tavalla tällaisilla keleillä kuin kovilla pakkasilla.
Luonto on pikkupakkasen aikaansaamassa huurussa kuin satukirjasta.
Tuhannet ja taas tuhannet pienet jääkiteet kimmeltävät puiden ja pensaiden oksilla
ja lisääntyvä päivänvalo kajastelee lähimetsän läpi kutsuvasti.
Se on lupaus keväästä!
Uuden vuoden myötä meillä alkoi uudenlainen arki.
Lapset aloittivat monen kotihoitovuoden jälkeen päivähoidon.
Sitä minä vain ihmettelen,
miten ihmeellisen hyvin uusi arki on asettunut kulkemaan omaa uomaansa.
Jotenkin sitä on pitänyt omia pikkuisiaan vielä kovin pieninä
ja miettinyt miten he siellä muiden lasten mukana pärjäävät.
Turhia ovat olleet huolet.
Siellä he menevät toisten lasten touhuissa mukana kuin olisivat aina sinne kuuluneetkin.
Suurempi sopeutuminen se taisi itselleni ollakin kuin lapsille.
Sitä se on tämä äitiys ja kaikki ne vaiheet, jotka siihen kuuluvat.
Monet turhatkin huolet ja murheet täyttävät mielen,
vaikka samalla tiedostaakin, että kyllä he pärjäävät.
💚💛💜
Uuden vuoden myötä meidän elämässä on alkamassa myös jotain äärettömän jännittävää ja odotettua.
Siitä kertokoon tämän postauksen viimeinen kuva, joka on otettu joulukuussa.
Kovasti on työtä edessäpäin ja varmasti monenmoisia vaiheita matkaan sisältyy,
mutta se on sitä, mistä me nautimme, mistä me saamme voimia.
Elämä on ihmeellinen matka.
Koskaan ei tiedä ennalta, mitä huominen tuo tullessaan.
Joskus se yllättää aivan erityisellä tavalla.
Tämän projektin myötä me olemme saaneet elämäämme niin paljon ihmeellisen ihania asioita,
ettei sydän meinaa kaikkea todeksi uskoakaan.
Miten kiitollisia me olemmekaan kaikesta tästä.
💗💗
Elämä on ihmeellinen matka.
Koskaan ei tiedä ennalta, mitä huominen tuo tullessaan.
Joskus se yllättää aivan erityisellä tavalla.
Tämän projektin myötä me olemme saaneet elämäämme niin paljon ihmeellisen ihania asioita,
ettei sydän meinaa kaikkea todeksi uskoakaan.
Miten kiitollisia me olemmekaan kaikesta tästä.
💗💗
Tulen varmasti myöhemminkin kertoilemaan kuulumisiamme tämän projektin ääreltä,
joten lisäsin tunnisteisiin kolme uutta kohtaa: hirsitalo, hirsitalon purkaminen ja rakentaminen.
Niiden alle on jatkossa tarkoitus koota kaikki tämän aihealueen postaukset.
*** *** ***
Iloa ja valoa Sinulle tähän tammikuiseen viikkoon!
-Kaaru-
Vautsi. Hienot hirsiseinät ja parrukatto. Tulee varmasti ihana! Onnea!
VastaaPoistaVuosisataisen takaisilla hirsillä ja parruilla on omat tarinansa kerrottavanaan. Jotain käsittämätöntä lämpöä niistä huokuu ympäröivään maailmaan ja tilaan. Ihmeellistä, että meidän haaveemme on ehkä jonain päivänä totta! Toivottavasti kaikki menee hyvin tämän projektin suhteen ja saamme joskus tulevaisuudessa asua omassa hirsitorpassa. <3
PoistaNiin mielenkiintoinen tuo teidän projektinne. Laitteleppa tänne välillä siitä muutama sananen kuva kera, niin mekin päästään siihen mukaan 😊
VastaaPoistaSitä tämä projekti on ollut: mielenkiintoista. Ajattelepa kun noitakin seiniä availimme ja monia pinkopahvikerroksia tuon hirren päältä revimme irti, mitä kaikkea ihmeellistä sieltä alta paljastuikaan. Sen ajan ihmiset ovat käyttäneet eristeenä jos jonkinlaisia asioita. Olipa seiniin paperoitu otteita raamatustakin ;)
PoistaKyllä minulla on ajatus tästä enemmänkin kertoilla. Ongelma on vain ollut siinä, että en koskaan muista ottaa kameraa mukaan ja niinpä tähän asti on mentykin pelkästään kännykkäräpsyillä. Kyllähän niistäkin jonkinlaisen postauksen kokoaisi, mutta kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen. Luulen, että kertoilen tästä projektista enemmän vasta sitte, kun varsinainen kehikon pystyttäminen alkaa. :)
Oi joi, tammikuun unelmia ja satumaisia tunnelmia!
VastaaPoistaIhanaa arkea teille ja onnea uudelle projektille!
Kiitos, Susanna!
PoistaEhkäpä tämä vuosi on haaveiden täyttymisen vuosi. <3
Ihana tervehdys ja kauniit kuvat♥ Kiva oli kuulla että tuo uudenlainen arki on alkanut hienosti ja nuo päivähoito paikat on kyllä ihania kun niin äkkiä saavat uusia kavereitakin:) Omaa kotia on mukava rakkaudella rakentaa♥ Hyvää alkanutta vuotta sinne teille!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaArki koostuu monenlaisista palasista. Silloin, kun kaikki menee suhteellisen mutkattomasti, on helppo hymyillä. Toivottavasti jatkossakin arki luistaa samalla tavoin. Paljonhan siihen voi itsekin vaikuttaa, millaisena arkensa näkee ja kokee. Kun pysähtyy katselemaan ympäröivää maailmaa, ilonaiheet löytyvät varmasti jokaiseen päivään. <3
Oma koti on ollut haaveissa siitä lähtien, kun entisestä omastamme muutimme pois. Kaikki haaveet eivät koskaan toteudu, mutta sitten kun joku niistä toteutuu, ilo siitä kantaa jopa loppuelämän. <3
Aivan mahtava projekti teillä aluillaan! Ihana saada aikanaan ihan oma koti! :)
VastaaPoistaOnhan tämä ollut ihan ihmeellistä saada alulle omakotiprojekti, josta olemme jo kauan haaveilleet! Toivottavasti kaikki menee hyvin tämän projektin suhteen ja pääsemme jonain päivänä asumaan omaan kotiin ❤
PoistaNyt on jännää, kiva nähdä miten projekti etenee. Varmaan paljon työtä, mutta ihanaa silti.
VastaaPoistaMukava, että olet ajatuksin mukana meidän projektissa. 😙 Paljon työtunteja se vaatii, mutta toivottavasti on kaiken sen arvoista. ❤
PoistaIhanaa, kun on joku voimanlähde, kuten sinulla tuo projekti. Itse olen mielelläni kerrostaloasuja ja reissunainen... Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin maalla hirsitalossa ja se ei sen jälkeen ole itselleni enää ollut unelma. Onneksi saamme olla erilaisia ja erilaisten unelmien ja todellisuuksien eläjiä ❤ Kaikkea hyvää projektiinne ❤
VastaaPoistaJa ihmeellisiä olemme me äidit: huolehdimme ja huomaamme, että kyllä ne "pikkuiset" pärjäävät ❤ Ihanaa varhaiskasvatusaikaa taimillenne ❤
Kiitos! Meillä kaikilla on omat haaveemme, omat unelmamme, joita kohti tavoittelemme. Rikkautta on erilaisuus tässäkin asiassa. ❤
PoistaKerrostaloasumisessa on paljon hyvää ja huoletonta. Luulenpa, että jos meillä ei olisi lapsia, saattaisimmepa asua jopa kerrostalossa. Se asumismuoto saattaa olla ajankohtainen sitten eläkepäivinä, kun työsarka on omalta osalta tehty ja lapset lentäneet aikapäiviä sitten pesästä. Silloin elämän helppoutta arvostaa suuresti. Nyt kun olemme vielä nuoria ja jaksavia, tällainen projekti tuo voimia kaiken muun elämän rinnalle. ❤
Äitiys on elämänmittainen koulu. Vielä tulee eteen monenlaisia vaiheita, luopumisen ja irtipäästämisen tuskaa kuin niitäkin onnentäyteisiä hetkiä. Elämä onneksi kantaa. ❤
Hienoa, että lasten päivähoito on lähtenyt hyvin käyntiin!
VastaaPoistaUpealta näyttää teidän tuleva koti! <3 Ihanat ikkunat ja hirsiseinät! Iloa purkamiseen ja koko rakennusprojektiin! Päivityspostauksia odotellessa! :)
Se on ollut kyllä yksi suuri uutta arkeamme helpottava tekijä, että lapset ovat niin hyvin solahtaneet päivähoidon maailmaan. Tokihan tässä on varmasti paljolti uutuuden viehätystäkin ja tulee varmasti päiviä, etteivät he sinne niin kovin mielellään lähtisikään, mutta ihana, että alku on ollut näin hyvä. ❤
PoistaKiitos, Maria! Ja suurenmoiset kiitokset sinulle sähköpostistasi aiheeseen liittyen. En vain ole ennättänyt siihen vastaamaan. Joka tapauksessa ihana, että jaksoit niin perusteellisesti kysymyksiini vastailla! 😙
Talon ikkunat ovat kyllä ihanat, mutta useat niistä rikki ja puitteiltaan jo hauraat, ettei niistä taida enää ikkunoiksi olla - niin kova työ olisi ne kunnostaa. Siksipä meille tulee melko varmasti aikanaan samanmalliset uudet ikkunat. Onneksi talosta voi hyödyntää kuitenkin paljon muuta! ❤
Ihanan kuulloinen projekti teillä siellä!
VastaaPoistaVarmasti lopputulos on vaivan väärti.
Ihanat hirsiseinät! <3
Onhan tämä jännittävää aikaa. 😊 Aika näyttää, mikä on lopputulema. 😙
PoistaKiitos kuulumistasi Kaaru! <3
VastaaPoistaIhana kuulla, että päiväkotiarki on alkanut rullaamaan. Lapset kyllä sopeutuvat; usein se juuri on se äidin sydän joka on sykkyrällä milloin mistäkin syystä muutoksen tuulissa.
Hieno homma, että hirsiprojekti etenee siellä. Olitte ilmeisesti löytäneet jo myös tontin tuolle rakennukselle?!
Voimia, intoa, myötätuulta teidän projektikevääseen ja kaikkiin päiviin! <3
Kaisu, kommenttisi oli jostain syystä eksynyt roskakoriin, josta poimin sen juuri tänne. Pahoittelen tapahtunutta!
PoistaUusi arki on ollut yllättävän helppoa. Monet mieltä askarruttaneet asiat ovat solahtaneet paikalleen kuin olisivat aina niin olleetkin, se on ihmeellistä ja siitä sydän erityisesti iloitsee.
Tonttia meillä ei vielä(kään) ole, kuten tavatessamme jutustelimme. Toiveissa olisi, että josko kesään mennessä, niin päästäisiin projektissa eteenpäin.
Kiitos, kaikkea mainitsemaasi tarvitaan. Ei tämä, kuten elämä milloinkaan, pelkkää ruusuilla tanssimista ole, mutta luottavaisesti etenemme tässäkin asiassa. 💛
Iloista torstaita! Teillä iso projekti, mutta aivan mahtava asia: olette saamassa uuden kodin. Onnea ja iloa siitä! Unelmia on hyvä olla. Minäkin unelmoin😊Ne ei ole aina kovin suuria: saisinpa nukkua ensi yön rauhassa jne. Meidän pieni vielä vaatii paljon😊No, kohta menen töihin ja en enää tiedä,mitä haluan. Elämä tosiaan kantaa. T. Pirta
VastaaPoistaIso ja paljon työtä vaativa projektihan tämä tällainen toki on, kun ensin puretaan ja sitten rakennetaan uudelleen, mutta mitäpä ihminen ei unelmiensa eteen tekisi. 😅 Unelmilla, olipa ne sitten pieniä tai isoja, on ihmeellinen voima elämän kannattelijana. Unelmat muuttavat muotoaan, joskus vaihtuvatkin ihan kokonaan, mutta ihana on unelmoida!
PoistaToivotaan sinulle parempia öitä ja kovasti iloa ja onnea alkavaan työelämään. Se on taas omanlainen, aikuisten maailma. 😙❤
Onpa nätti toi ensimmäinen kuva! <3 Projektianne on mielenkiintoista seurata. :)
VastaaPoistaKiitos, Varpuslintu! Joskus on hauska asettua kuvaamaan lintuperspektiivistä. 😉
PoistaAika näyttää mitä projektimme tuo tullessaan. ❤
Kauniita, positiivisia ajatuksia sulla. Tsemppiä projektiin!
VastaaPoistaVoi kiitos, Merikaisla! 😙 Toivottavasti projektimme etenee odotetusti. 💛
PoistaIhania kuvia <3 Wau mikä projekti teillä onkaan siellä! Ihanaa viikonloppua <3 Kiitos inspiroivista kuvista vielä <3
VastaaPoistaKiitos, Jaana! 😙 Tällainen vähän suurempi ja pitkäkestoisempi projekti tällä erää, mutta niin mieluinen meille. 💛
PoistaViikonlopun ihania hetkiä sinullekin! 💛
Hei! Löysin blogisi siskoni blogin kautta. Vaikutuin erityisen kauniista kuvistasi. Tulen taatusti kurkkailemaan silloin tällöin! Leena
VastaaPoistaNo voi miten ihana, että tulit vierailulle! Kiitos ihanista sanoistasi. ❤ Olet lämpimästi tervetullut seurailemaan blogiani, Leena! 😙
PoistaJa täällä se siskokin lueskelee kivaa blogia :) Onnea uuteen elämänvaiheeseenne!
PoistaOih, tämä postaus oli jäänyt minulla lukematta! Onnea kovasti uuteen mahtavaan projektiin 😊 Odotan jo innolla seuraavia postauksia. Ja niin se elämä vie eteenpäin, vaihe vaiheen perään - ja niin mahdottoman nopeastikin. Vaikka tärkeintähän on juuri, että lapset kasvavat omiksi mahtavaksi persooniksi - vaikka se sitten tietääkin, ettei äidin helmoissa enää koko ajan ollakaan ☺️
VastaaPoista