Talvipäivänä

Tänään olen katsellut talvista maisemaa ja ihastellut sen mykistävää kauneutta.

Puiden takaa heijastelevat auringonsäteet kertovat siitä, 

että kuljemme kevättä kohti.

Jokainen valjennut aamu tuo mukanaan enemmän valoa.

Keli on vielä kylmä, pakkaskelitkin vasta edessäpäin, mutta sydän tuntee jo kevään.

Kevyet, hyväilevät, puiden oksilta alas leijailevat lumihiutaleet sulavat poskipäille, 

huuhtovat kasvoja kuin kevään ensimmäinen raikas sade.

Katselen pikkulintujen kevyttä kirmailua talvisessa kelissä. 

Siinä ne hyörivät höyhenet pörhällään rakentamani talviruokintapaikan ympärillä. 

Nauttivat auringonsäteiden lämmöstä ja valosta sekä tuoreesta ruoasta.

Eivät huomisesta huokaa, vaikka varmasti aihetta olisi.

Luottavaisesti tyytyvät osaansa.
Elävät hetken kerrallaan.

Näen linnuissa paljon samaa kuin lapsissa.

Avaralla, luottavaisella katseella he opettavat meitä aikuisia näkemään asioita toisin. 

Näkemään elämän herkän puolen.

Helposti me aikuiset riennämme kiireisesti päivästä toiseen 

pysähtymättä välillä kuulostelemaan ja katselemaan ympärillämme tapahtuvia asioita.

Lapsi pysähtyy, katsoo lähelle.

Näkee sen, mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta.

Me aikuiset tahdomme katsella liian kauas.

Tähyillä taivaanrannasta kiintopistettä, jota kohti kulkea, 

kun riittäisi, että katsoisimme lähelle. 

Etsisimme kiintopistettä sieltä, missä voimme sen kirkkaasti ja selkeästi nähdä.

Niin linnutkin tekevät.

Me tarvitsemme lapsia, me tarvitsemme lintuja, jotta oppisimme näkemään lähelle.

Näitä ajatuksia tänne kirjoittaessani mieleeni nousee Christer Khilmanin kirjoittama
herkkä runo linnuista.
Sen runon sanomassa on paljon opittavaa, paljon sellaisia elementtejä,
joita me ihmisetkin tarvitsemme
kyetäksemme olemaan ihmisiä toisille ihmisille.

"Linnut lentävät, nyt nousevat linnut.
Katso, niiden siivet kantavat!
Ne nousevat suolta, ne nousevat kotinevoiltaan, lentävät yhdessä.
Eilen sinä johdit lentoamme, sillä sinä olit voimakkain.
Tänään lennän minä edellä, vahvimpana.
Lintujen tavoin lentäkäämme yhdessä huolehtien,
että kaikkien siivet kantavat."

Pihamaan linnut vaikuttivat olevan nälissään ja kylmissään pakkasen kiristyttyä näillä kulmilla,

joten päätin tehdä heille ruokaa, jotta selviäisivät näiden pakkaspäivien yli.

Ostin kaupasta linnuille tarkoitettua siemensekoitusta pienen pussillisen sekä puolen kilon paketin kookosrasvaa. Täytin vanhat emalimukit siemensekoituksella ja kaadoin päälle sulatettua kookosrasvaa. Helposti ja nopeasti valmistui ruokaa lintuystäville.

Ja siitä toki iloitsen, että linnut löysivät heti tiensä ruokintapaikalle.

Ilo niiden touhuja on seurata!

Pakkaspäivien tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

p.s yhtään lintua en saanut kuviin vangittua, vaikka sormet kohmeisina yritin niiden ruokailua puiden ja pensaiden suojissa valokuvata. Aina ne aavistivat läsnäoloni ja lehahtivat lentoon.

Täytyy kokeilla, josko pidemmällä putkella onnistuisi.

Oli vaan niin valokuvauksellisen näköistä, 

kun punarintaiset punatulkut istahtivat mukin reunalle ja nokkivat siemeniä suihinsa. 

On se upean värinen lintu!