lauantai 10. maaliskuuta 2018

Vauvalahjoja, osa 2 ja arjen juhlahetkiä


Viimeaikojen käsityöt ovat olleet pääasiassa pieniä, suhteellisen nopeasti valmistuvia juttuja,
joita olen neulonut ja virkannut usein silloin, kun olen istunut luennoilla. 
Siinä oppimistuokion lomassa olen saanut iloita tärkeästä harrastuksestani 
ja voinut oppimisen sivutuotteena saada aikaan monenlaisia sellaisia juttuja, 
joiden tekemiseen ei ehkä muutoin olisi arjen tiimellyksessä ollut aikaa. 


Viimeisimmäksi valmistui muutamia myssyjä 
Dropsin extra fine merinovillalangasta.
Tuo lanka on yksi suosikeistani juuri sen vuoksi, että se on niin pehmeää,
ettei sitä villaksi äkkiseltään edes uskoisi!
Se tuntuu ihoa vasten aivan unelman pehmeältä.
💛

Ohje näihin myssyihin (Kuopus-hilkka) löytyy yhdestä lempikirjoistani:
Klompelompe - neuleita koko perheelle.


Jo vuosien ajan minulla on ollut käytössä vauvalahjalaatikko, 
jonne olen säilönyt valmistuneita pieniä käsitöitä:
myssyjä, virkattuja leluja ja sen sellaista.
Siellä ne ovat odotelleet mikä minkäkin mittaisen ajanjakson, 
kunnes ovat päätyneet yksi toisensa perään vauvamuistamisiksi 
tai kastelahjoiksi uunituoreille pienokaisille ja heidän vanhemmilleen.

Siihen samaiseen laatikkoon päätyivät nyt nämäkin myssyt,
sillä tällä hetkellä näille ei ole vielä tulevaa käyttäjää tiedossa.
Mutta sitten kun taas on, on mukava kaivella laatikosta jotain pientä itsetehtyä 
ja toivottaa sillä tavoin uusi pieni tervetulleeksi tähän maailmaan.
💛


Lauantaipäivä alkaa kääntyä kohti iltapuolta.
Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monenlaisia mukavia tilanteita ja tunnelmia, 
ohikiitäviä hetkiä, jotka ovat tuoneet kaikki yhdessä ja erikseen arjen keskelle juhlahetkiä.

On ollut naistenpäivätunnelmaa, arkisia hetkiä oman perheen kanssa,
yhteenhiileen puhaltamisen tunnetta ja iloa luonnosta, ystävistä sekä perheestä.


Eilen istuimme iltaa ystäväni kanssa ja juttelimme ääneen, 
miten tärkeitä nekin hetket ovat arkisen aherruksen keskellä.
Että miten tärkeää on hetkeksi pysähtyä, kuulostella mitä toiselle kuuluu, 
miten toinen jaksaa, millaisia tunteita ja ajatuksia on elämään kokonaisuudessaan sisältynyt.
Sillä jakamalla ja puhumalla ajatuksiaan sekä tunteitaan ääneen tulee samalla jäsentäneeksi ajatuksiaan/tunnetilojaan ja oppii ymmärtämään monia sellaisia asioita, jotka jäisivät ehkä muutoin epäselviksi tai mielen päälle kaihertamaan.
Jakaminen myös moninkertaistaa ilon ja puolittaa surut.

Onnea on vastavuoroinen ystävyys.
💜

~~~~~~

Arkisten ilojen äärellä täällä tänään
ja mukavaa viikonlopputunnelmaa sinulle toivottelemassa,

-Kaaru-

33 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä taitava! Tosi sieviä hattuja 💖

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita pipoja. Suloista olisi vetäistä tuollainen omaankin päähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pikku Akka! 😙
      Minulla kävi sama ajatus erään toisen pienen myssyn kohdalla, kun selasin tuota kirjaa läpi. Ihan hyvinhän sitä aikuinenkin voisi tuollaista hilkka-tyylistä myssykkää käyttää! 💛

      Poista
  3. Niin herkät ja ihanat myssyt! Onnellisia ovat ne pienet, jotka saavat nuo joskus pienten päidensä suojaksi. Ovat varmasti lämpöiset ja mukavat päässä! 💗

    -IL-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, I ja ihana kun kävit täällä! 😍
      Jospa myssyt toisivat lämpöä ja iloa käyttäjilleen 💛

      Poista
  4. Suloisen kauniit pikku myssyt!😍
    Hyvää alkavaa viikkoa!💕

    VastaaPoista
  5. Suloisia myssyjä. Ihania! <3
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari 💛
      Viikko on taas lopuillaan. Miten tämä aika niin kiiruhtaakaan!? Maaliskuukin jo puolessa välissä! 😮

      Poista
  6. Oi miten ihania pikkuisia pipoja♥ Olet kyllä niin näppärä! Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💛
      Ehkä se on niinkin, että kaikkea voi oppia, myös tuotakin neulomista. Joskys vuosia sitten en olisi uskonut, että neulon näin monenlaista, kun en enää edes muistanut miten sukan kantapää neulottiin! 🙈

      Poista
  7. Niin suloisia pieniä myssyjä ja aivan ihanan myös tuo ajatus vauvalahjalaatikosta! Itse voisin tehdä vastaavan lahjalaatikon myös, jos joskus olisin niin aikaansaava, hieman aristellen aina annan kuitenkin itse tehtyjä lahjoja, oikestaan vain tietyille henkilöille :). Luennoilla neulominen onkin ihan viisasta, itsekin aion huomenna ottaa pienen käsinompeluprojektin luennolle mukaan, nytkähtää sitten pikkuisen taas eteenpäin sekin projekti :). Mukavaa sunnantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! 💛
      Vauvalahjalaatikko syntyi aikanaan ihan varkain. Olin virkannut tuolloin monenlaista pientä ja mietin mitä niille tehdä: antaako lahjaksi vai pitää itsellä. Silloin syntyi ajatus vauvalahjalaatikosta, jonne säilöä pieniä muistamisia, joita tulee tehtyä joka tapauksessa, käsityöihminen kun olen. Toisinaan tuo laatikko on tyhjempi, toisinaan täydempi. Viime vuoden loppu ja tämän alku ovat olleet tuttavapiirissäni vauvarikasta aikaa, niinpä laatikkoon on tullut tehtyä taas täydennystä.

      Minulla taas oli aiemmin (ja vieläkin toisinaan)kauhea kynnys postailla käsityöjuttuja blogiin, vaikka lahjaksi niitä uskalsinkin antaa. Ehkä siinä kynnyksessä on jotain samaa kuin siinä, ettei mielellään anna itsetehtyä lahjaksi, vaikka osaisikin tehdä monenlaista. Onneksi kynnyksetkin on tehty ylitettäviksi! 😉

      Poista
  8. Suloisia myssyjä ja niin kauniita ajatuksia. Vietin viikonlopun ystävien parissa. Tunsin itseni onnelliseksi, kun minulla on niin kivoja ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu! 😙
      Ystävät ovat kyllä elämän jalokiviä. Ilman heitä (sellainenkin ajanjakso on elämässäni ollut) oma elämä tuntuu tyhjältä ja tarpeettomalta. Yksinäisyyden tunne on jotain sellaista, jota ei kenelkekään soisi. Jospa kaikilla olisi edes yksi tärkeä ja luotettava ystävä, että voisi tuntea elämänsä ja itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Ihana, että sinullakin on ystäviä, joiden kanssa on mutkatonta olla. 💛

      Poista
  9. Aivan ihania myssyjä! <3 Minäkin sain viimein aikaiseksi hankkia tuon Klompelompe-kirjan, kun se oli alennuksessa. En vain tiedä, mistä ihanasta neuleohjeesta aloittaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! 😙
      Nuo Klompelompe-kirjat ovat kyllä sellaisia inspiraation lähteitä, ettei samanveroisia ole vielä vastaan tullut! Kauniit kuvat ja neulemallit saavat sormet suorastaan syyhyten kokeilemaan toinen toistaan kauniimpia malleja. Ja valinnan vaikeus siinä tosiaan yllättää! 😉😍
      Laitahan blogiinkin sitten kuvia, mitä sait tehtyä. 😙

      Poista
  10. Ihania myssyköitä olet siellä oppien lomassa ahertanut. Tehokas ja taitava olet. Ja näissä kaikissa pikkulajoissa
    tekijän lämmin ajatus ja siisti käden jälki.💕

    Ihanaa viikon alkua! 👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu, kiitos 💓
      kyllähän noita pieniä juttuja ihan mukavikseen tekee. Valmistuvat nopeasti ja ovat juuri sellaisia puhdetöitä, joista tykkään. Olen vähän sitä sorttia, etten osaa olla luennoillakaan täysin toimettomana. Luentomateriaalikin kun tulee nykyisin kaikki valmiina eteen, sen kuin vain kuuntelee menemään. Toista se oli yli kymmenen vuotta sitten, kun viimeksi opiskelin. Olihan ne luennot melkoisia kalvosulkeisia siihen aikaan! 😉 Paljon on homma muuttunut reilussa vuosikymmenessä. Nyt on aikaa vaikka niillekin käsitöille siinä oppimisen rinnalla. Tykkään! 😍

      Viikko on taas lopuillaan ja maaliskuu puolessä välissä. Aurinko paistaa, räystäät tippuvat vettä, linnut konsertoivat ja on niin keväistä, niin keväistä! 🌞

      Poista
  11. Voi miten herttaisia myssyjä 😍 Näitä ihastelinkin jo instan puolella. Ihana idea tuo vauvalahjalaatikko. Sinä se olet viitseliäs kun jaksat vauvalahjatkin itse tehdä ja aivan ihania juttuja oletkin viimeaikoina sinne tehnyt. Minulla on jostakin syystä hirveän korkea kynnys antaa itsetehtyjä lahjoja. Ehkä sitä on vain turhan kriittinen omia töitä kohtaan, pitäis varmaan opetella tuostakin asiasta pois ja rohkaistua tekemään itse lahjoja. Mukavaa uuden viikon aloitusta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! ❤
      En minä viitseliäisyydestä tiedä, mutta olen ollut aina sellainen, että tykkään yllättää ihmisiä pienillä lahjoilla. Ja kun kaikenlaista tulee tehtyä, osa päätyy vauvalahjalaatikkoon. Näitäkin myssyjä oli ajatus tehdä ensin vain yksi, mutta kun neulekuvio jäi mieleen, niitä syntyikin samaan syssyyn useampi! 😉

      Ja mitä tuohon kynnykseen tulee, se taitaa olla vähän liian korkealle asetettu kaikille meille, jotka käsitöitä teemme. 😉 Toisille on helpompi antaa lahjaksi itsetehtyä kuin toisille.

      Minä podin pitkään kauheaa kynnystä postata omia käsityöjuttuja tänne blogiin. Sitten vain päätin, että meni syteen tai saveen, postaan silti. Onneksi kynnyksetkin on tehty ylitettäviksi! 😙
      Anna vaan sinäkin lahjaksi itsetehtyjä juttuja - niin kauniita ja tasaisia neulejuttujakin olet viime aikoina tehnyt! Jaettu ilo on kuitenki lopulta aina moninkertaiben ilo. 💕

      Poista
  12. Aivan ihania myssyjä. <3 Ihana lahja. Olet taitava, ja kauniit ajatukset. Tuli hymy huulille lukiessa ihanaa postausta, kiitos. <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marianne ihanasta kommentistasi. 💛 Mukava, että tästä postauksesta oli sinulle iloa. 😙

      Poista
  13. Voi ei miten ihania myssyjä 😍 tuollainen olisi ilo laittaa omankin pienen vauvan päähän 😍 Nuo dropsin langat on kyllä ihanan pehmoisia ja niistä löytyy tosi kauniita värejä. Itsekin olen aijemmin ollut tosi arka antamaan itsetehtyä lahjaksi, mutta muutaman kerran kun on antanut ja nähnyt, miten paljon käyttöä sille lahjalle on ollut niin on rohkaistunut enempikin viemään niitä itsetehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanni! 💛
      Dropsin lankoja pehmeämpiin en ole vielä törmännyt. Kyllähän ne ovat juuri sellaisia, joista voisi kuvitella neulovansa pikkuisilleen vaatetta kiireestä kantapäähän. 😚

      Minullakin on ollut opettelussa tuo itsetehtyjen lahjojen antaminen. Mutta niinhän se juuri menee, että kun muutaman kerran "uskaltautuu" antamaan, antaa omatekoisia jatkossakin. 😊

      Poista
  14. Ihastuttavia ❤️ ja miten suloinen idea tuo vauvalahjalaatikko. Kirjoitat kyllä Kaaru aina niin kauniisti 💛
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, Essi! Ja ihana, että poikkesit tänne luokseni vierailulle. 💓 Olisipa ihana kuulla kuulumisiasi enemmänkin!

      Poista
  15. Kauniita kuvia ja niin ihania myssyjä:)
    Huikea idea tuo vauvalahjalaatikko. Mikä sen ihanampaa, kuin antaa pienokaiselle jotain itse tehtyä:)
    Meikä mandoliini arvostaa itse tehtyjä juttuja, nekun ovat aina tehty suurella sydämellä ja ajatuksella, saajaa miettien:)
    Aurinkoista kevättä sinulle! T: -Satuli-

    VastaaPoista