keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Reseptivihkoset


Jouluviikko on edennyt jo keskiviikkoon asti.
Monenlaisten joulupuuhien äärellä olemme viettäneet aikaa viime päivinä,
kuten tähän aikaan vuodesta niin monessa muussakin kodissa.
Kaikki alkaa olla valmista vuoden odotetuimpaa juhlaa varten.




Joululeivonnaisia leipoessani ja usein jo aiemminkin rähjääntynyttä reseptivihkosta selatessani on käynyt mielessä ajatus, että pitäisipä ottaa joskus asiaksi koota vihkosesta parhaimmat ja käytetyimmät joulunajan leivonnaisten reseptit uuteen vihkoon, josta ne löytyisivät helposti.
Tänään sen päätin tehdä.




Ensin oli pino punaisia kankaita, 
kaksi kovin tylsännäköistä sinistä vihkoa, sakset ja liimapuikko.
Vihkojen päällystäminen kävi vähän samaan tapaan kuin minkä tahansa kirjan kontaktimuovilla päällystäminen.

Vihko asetettiin kankaan päälle, josta leikattiin 
muutaman sentin kääntövaroilla sopivan kokoinen palanen.

Liima levitettiin vuorotellen vihkon etu- ja takakansille, 
jonka jälkeen  kangas paineltiin vihkon kansiin kiinni tasaisesti. 
Ja lopuksi kääntövarat taitettiin vihkon kansien sisäpuolelle. 

Yhteen vihkoseen painelin leimasimilla tekstin RESEPTIT.






Päällystin vihkoja yhteensä kolme kappaletta, joista suurimpaan ajattelin koota jouluisten, 
makeiden leivonnaisten reseptit sekä kahteen pienempään suolaisten leivonnaisten sekä jouluruokien ja -salaattien reseptit. 

Ehkäpä jouluiset reseptit löytyvät ensi vuonna näppärästi yksien ja samojen kansien välistä eikä ripoteltuina mikä minkäkin vihkosen väliin. :)




Koti alkaa olla jouluasussaan.
Joulukuusi kannettiin perinteisesti tupaan kolmannen adventin tietämissä
ja sohvien sekä nojatuolien tyynynpäälliset vaihdettiin puna- ja harmaasävyisiin.
Joulukukat tuoksuvat ja tunnelma on jo suloisen jouluinen.
"On hyvä, lämmin, hellä, mieli jokaisen" ja sydämessä ilo saapuvasta joulusta,
vuoden herkimmästä juhlasta.

Jouluviikon iloa myös Sinulle!

-Kaaru-

11 kommenttia:

  1. Hienosti järjestettyjä reseptejä! Minulla ns joulukansio, josta löytyvät ne tutut reseptit, höystettyinä lisäideoiden kanssa, jouluruokien ainemääriä, mitä parasta hankkia ajoissa ennen juhlia, paljon muutakin ja uuttakin, mitä tulee mieleen vuoden aikana. Joulupuuhat lähtevät rullaamaan selailemalla kansion sisältöä. Joulumieltä Irmeli

    VastaaPoista
  2. Minulla on joulukansio, mutta se on tylsä musta. Olisipa ihanaa kun se olisi noin söpö kuin sinun vihkosi :)

    Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  3. Kauniit reseptivihkoset ❤ Joulu alkaa olla siellä ja täällä ❤

    VastaaPoista
  4. Teitpäs ihania reseptivihkosia!
    Meillä on joulu tänä vuonna myöhässä. Tavallisesti meillä on täysi joulu jo 3. adventtina, mutta nyt se on ihan vaiheessa. Uskon silti, että se valmistuu. Selvästi on odottava tunnelma ja juhlamielikin alkaa jo hiipiä, vaikka viikkosiivouskin on vielä tekemättä. :)
    Teidän kodissa jo niin ihanan jouluista.
    Nautitaan tästä ajasta. Onnellista joulun aikaa! <3

    VastaaPoista
  5. Voi, että miten suloiset vihkot 😍 Saisipa itsekin joskus aikaiseksi järkätä ja kirjoittaa lippulappureseptit reseptivihkoon ylös. Tuntuu, että niitä irtolappusia on kertynyt enempi mitä reseptikirjaan ohjeita 😅 Ihanaa joulun odotusta teille ❤

    VastaaPoista
  6. Ihania.. Mulla on jo pitkään ollut mielessä kerätä käytetyimmät reseptit yhteen vihkoon.. Jospa sen saisi vielä joskus aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi ihanat jouluiset reseptivihkot, suloiset kankaat! <3 Minulla on kaikki reseptit sekaisin yhdessä paksussa vihkossa sekavassa järjestyksessä. Siellä on myös monta ohjetta, jotka voisi tyystin poistaa, kun on löytynyt vastaava parempi ohje. Haluaisinkin nyt sellaisen vihkon, johon voisin järjestellä erikseen makeat- ja suolaiset leivonnaiset, ruokaohjeet, jälkiruuat sekä omaan osioonsa kaikki jouluiset herkut. Saas nähdä, löydänkö milloinkaan sopivaa, vai pitääkö ruveta itse sellaista askartelemaan. :)

    VastaaPoista
  8. Minulla tarttisi koota kaikki reseptit vihkoon, nyt kaikki ihan levällään :)

    VastaaPoista
  9. Tulipa niistä kauniit vihkot. Täytyypä muistaa tuo vinkki jos ei kaupasta joskus löydä mieleistä vihkoa. Minäkin olen yrittänyt reseptejä vähän saada järjestykseen niin ei lojuisi kaikki sikinsokin laatikossa vain 🙊

    VastaaPoista
  10. Tuo vihkojuttu olikin hyvä. Pitää "ehkä" itsekin siivota reseptikirja. Juuri viikolla sitä katsoin ja se oli hirveä. Irto-ohjeita, kirjoitettuja, liimattuja ym.
    Ihanaa jouluanaikaa sinne.
    >Leena

    VastaaPoista
  11. Kauniit kuvat! Voi ihanuus mitä vihkoja♥ Tuollaiset vihkoset olisikin käteviä, ei tarvitsisi aina niitä lippulappuja etsiä ison kirjan välistä:) Mukavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista