Kolme yötä jouluaattoon, niin ovat lapset laskeneet.
Pientä jännityksen tuomaa kärsimättömyyttä alkaa olla ilmassa.
Tulisit jo joulu!
Tänään laittaessani lahjoja juuttisäkkiin mieleeni nousi ajatus,
että tehdäänpä lapsille pieni seikkailu,
jotta odotuksen hetkiin tulee hieman lisää mielekkyyttä.
Niinpä asettelin kahteen vanhaan pärekoriin muutamia lahjoja,
joihin kiinnitin muista lahjoista poikkeavat pakettikortit.
Yritin kirjoittaa nimet hieman horjuvalla, joulupukkimaisella käsialalla,
jotta eivät arvaisi minun kirjoittaneen niitä.
Sitten vein pärekorit pihakuusen juurelle,
peittelin lumella omien askelteni painaumat ja jäin odottamaan.
Kohta kuului varovainen huudahdus:
"Äiti, tuu kattomaan mitä täällä on!"
Joulun taika oli saavuttanut lapset.
Yhdessä he miettivät, olisiko tonttu tosiaan voinut lahjat siihen jättää
ja mistähän se olisi mahdollisesti voinut tulla, kun ei jälkiäkään näkynyt lumessa.
Siinä meillä vierähti mukava tovi lahjakoreja ihmetellessä.
Lopuksi juotiin kuusen juurella glögit ja syötiin pipareita.
Tontullekin jätettiin glögimukillinen ja piparminttukeppi,
jota hän saa maistella matkallaan takaisin Korvatunturille.
Ilolla, riemulla ja sadunmaailmalla on paikkansa joulussa ja sen odotuksessa.
Satujen taianomaisuus ja tunnelma ruokkivat lasten mielikuvitusta ja
saavat joulun tuntumaan ihmeiden täyttymykseltä vuosi vuoden perään.
Se on ihana joulunsatu, johon uskominen kestää aikansa ja loppuu kerran.
Se on satu, jota on ihana sopivassa määrin ruokkia niin kauan kuin se lasten mielissä elää.
Tunnelmallisia, viimeisiä odotuksen päiviä Sinullekin!
-Kaaru-
Se on satu, jota on ihana sopivassa määrin ruokkia niin kauan kuin se lasten mielissä elää.
Tunnelmallisia, viimeisiä odotuksen päiviä Sinullekin!
-Kaaru-
Niin upeat kuvat♥ ja voi vaan kuvitella sen lasten ilon ja riemun kun ovat korit nähneet! Tuollaiset retket on sitten jänniä ja lapset muistavat ne aina:) Mukavia joulunalus tunnelmia sinne♥
VastaaPoistaSiellä onkin ollut jännät hetket 😄 Täällä on myös havaittavissa pieni muotoista jännitystä 😅 Jotenkin niin hellyyttävää kun tokaluokkalainenkin uskoo vielä täysillä tonttuihin ja koko joulun satuun. Ihanaa lapsellista jännitystä ja odotusta, siihen pääsee taas itsekin omien lasten kautta mukaan 😍
VastaaPoistaIhastuttavaa!
VastaaPoistaLapsen mielikuvituksella joulusta saa ihanan tarinan vielä vuosiksi eteenpäin!
Ehkä muistavat aikuisenakin tonttujen retket, vaikka tietävätkin silloin jo kuka ne lahjat sinne piilotti...
Nautitaan lasten riemusta ja joulun taiasta!
Suloista joulua teille!
Satumaista joulua ❤ Joulun satumaisuus oli ihanaa silloin, kun teinit olivat vielä lapsia. Teimme joulunaloitusretkiä (mm. Rovaniemelle ja Mikkelin Kenkäveroon...) ja tontut kulkivat meillä tonttuasioita toimitellen ❤ Nauttikaa joulun sadusta ❤
VastaaPoistaIhanaa lasten riemua ja jännitystä. Jouluun liittyvä satumaisuus tarttuu myös aikuisiin ja se tuntuu mahtavalta.
VastaaPoistaKauniit kuvat!❤️
VastaaPoistaIhana yllätys lapsille.
Joulussa parasta on lasten ilo.❤️
Hyvää joulun odotusta!❤️
Oi, miten ihanan jutun keksit lapsille! Niin rakastan kaikkea tämmöstä! <3
VastaaPoistaJoulun taikaa parhaimmillaan.
VastaaPoistaOikein ihanaa joulua koko perheelle!
Ihana yllätys <3 Onnellista joulua teille kaikille!
VastaaPoistaIhana yllätys lapsille! :) Hyvää joulua teidän perheelle!
VastaaPoista