lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huhtikuun valo


Niin siinä vaan on käynyt, kuten ajattelinkin. Tuo instagram on vienyt niin mukanaan, etten enää tänne blogiin niin usein ehdi. Ei sillä, etteikö bloggaaminen edelleen kiinnostaisi. Kiinnostaa todellakin ja monta mukavaa juttua olisi tuolla luonnoksissa odottelemassa julkaisua, mutta..tuonne instagramin puolelle on vain niin kauhean helppo räpsäistä puhelimella kuva, kirjoittaa muutaman sanan teksti ja painaa julkaise-nappia. Ja miten valtava inspiraationlähde se onkaan! No, luulenpa että tuokin instagram-innostus laantuu ajan myötä. Uutuuden viehätystähän se pitkälle, kuten aina uuden edessä.



Tiistaina, pääsiäispyhien jälkeen, raivasin kotoa kaikki pääsiäiskoristeet laatikkoon odottelemaan taas ensi vuotta. Muistelen, että aikaisempina vuosina olen tykännyt pitää koristeita joidenkin päivien ajan vielä pääsiäisen jälkeenkin. Tänä vuonna tuli laiteltua koristeita jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, joten lienee se ollut syynä sitten siihen, etten jaksanut niitä enää pääsiäisen jälkeen katsella. Keltaiset tyynynpäälliset saivat jäädä, sillä niistä tykkään tosi paljon. Ne tuovat niin mukavasti keväistä raikkautta kotiin.


Huhtikuu alkoi täällä meillä ihanan valoisana, aurinkoisena. Kyllä tämä kevään tulo on joka vuosi yhtä ihanaa aikaa. Routa sulaa ja koko luomakunta herää talviuniltaan. Ei sitä lakkaa koskaan ihmettelemästä. Tuntuu, että joka vuosi, joka kevät, se ihmetyttää yhä vain enemmän. Miten voikaan olla mahdollista, että kuolleilta näyttävät kasvit avaavat silmunsa ja virkoavat jälleen uuteen elämään. Ja tuo lintujen liverrys! Niin lähtemättömästi se kuuluu keväiseen äänimaisemaan. Sitä on kaikkialla, puiden oksilla, räystäspielillä, järvellä, metsissä, pihamaalla. Se soi niin kauniisti, niin kirkkaasti!
Iki-ihana kevät <3


Aamupäiväisen ulkoilureissun jälkeen päätimme leipoa lasten kanssa pullaa. Mitenhän tuotakin pullaa tulee niin harvoin tehtyä. Suuritöistä muka, vaikka aina sitten kun senkin homman on saanut alulle, leipominen sujuu kuin tanssi. Eipä taidakaan mitään sen parempaa ollakaan kuin tuore pulla kera kylmän maidon :) Ja onhan se tuoksukin aivan huumaava. Se viipyilee kodin jokaisessa nurkassa ainakin huomispäivään saakka. Niin, että jokainen tänne eksyvä tietää, missä puuhissa meillä on 
oltu :)

Ihanaa, keväistä viikonloppua jokaiselle <3

Niin ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! Mukavasi teitä on tänne tipahdellutkin hiljaisuudesta huolimatta :) 

-Kaaru-

20 kommenttia:

  1. Yhdyn täysin sun sanoihin kevään ihanuudesta. Ja parasta on se, että kaikki on vielä edessä päin, koko ihanuus, nyt on vasta kaikki alussa. Hyvää viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä niin kaunista aikaa ja totta, koko kevään ihanuus on vasta alkumetreillä. Tästä voimme nauttia vielä hyvän tovin <3

      Poista
  2. Minä olen kans jäänyt koukkuun tuonne Instaan, kun se on niin paljon nopeampaa kuin blogin päivittäminen!
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, se käy niin vaivattomasti! Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Voi nam, nyt tuli pullan himo! Täytyy huomenna pyöräyttää taikina.

    Kevät saa kyllä minutkin pörräämään, ihana vuodenaika. Meillä luntakin vielä tosi paljon ja hiihtokelit parhaimmillaan. Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on aivan herttainen vuodenaika. Meillä ei juuri lunta ole enää kuin kaapissa. Muutoin on jo jonkin aikaa ollut maa sulana ja lämpöasteita jopa kymmenen yläpuolella! Voi että tästä nauttii joka vuosi yhä enemmän <3 Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
    2. Voi hyvänen aika tuota tekstinsyöttöä! Ei sentään lunta kaapissa vaan kasoissa :)

      Poista
  4. Mä olen mietiskellyt ihan samaa tuosta keväästä. Ja just sitä, että miten se onnistuukin yllättämään niin vuodesta toiseen. Ihanaa! Ja ihanan keväistä tuolla sun instassa myös, kävin heti sielläkin vähän tykkäilemässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa! Sinua minä jossain välissä instasta etsinkin, mutten löytänyt. Blogin nimellä etsin, mutta olitkin vähän eri nimellä siellä :) Kiva katsella sinunkin kuviasi siellä, ne ovat aina yhtä kauniita <3

      Poista
  5. Eipä tuoreen pullan voittanutta taida olla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuore pulla on kyllä ihan parasta <3 Tosin se huono puoli niissä on, että niitä tulee syötyä vähän turhan monta ;)

      Poista
  6. Täälläkin nautittu kevään ihanuudesta. Meillä pääseen vielä kantohangillekin kävelemään - viime yönäkin on ollut pakkasta. Silti kevät on jo pitkällä, paljon paljasta maata ja puiden silmut hyvästi turvonneet. Joutsenia, töyhtöhyyppiä ja muita muuttajia on palannut. Ja aurinko - se on jaksanut paistaa säteilevästi.
    Tuota pullan leipoimisen "raskautta ja työläyttä" minäkin joka kerta pullia leipoessa ihmettelen. Taikinan tekee nopeasti, nousee itsekseen ja aika nopeasti leipookin, mutta silti sen projektin aloittaminen tuntuu aina paljon työläämmältä kuin esim piirakan tekeminen. No, viehän se todellisuudessa jonkin verran enemmän kokonaisuudessa aikaa. Alkoipa tekemään mieli tuoretta pullaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä niin ihastuttava vuodenaika! On meilläkin vielä paikoitellen lunta vaikkakin metsät, tiet ja pellot ovat jo hyvän aikaa olleet lumettomat. Vähänlaisesti täällä lunta koko talvena olikin. Tammikuussa vasta satoi pysyvän lumen eikä sitä kovin montaakymmentä senttiä ollutkaan. Nuo kevään paluumuuttajat tuovat kyllä kevään tullessaan <3
      Sain hiljattain vanhemmiltani yleiskoneen lahjaksi, jospa tuo pullanleivonta ei sen myötä tuntuisi enää niin suuritöiseltä ;)

      Poista
  7. Täällä ollaan myös perinteisen pullan ystäviä, on se vaan hyvää nam nam :). Meillä on pihassa vielä lähes täys talvi, mutta viime viikolla ajelin tästä yhden asuntoalueen läpi ja olin ihan hämmästynyt, miten toisten pihat on jo ihan sulia ja nurmikko näkyvissä :). Kyllä kevät on jo, vaikkei meillä ihan vielä siltä näytäkään. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteinen pulla on kyllä ihan parasta <3 On täälläkin vielä paikoitellen lunta, varjopaikoissa varsinkin, mutta tiet, pellot ja metsät ovat jo hyvän tovin olleet lumesta vapaat. Pulleat silmut puissa ja pensaissa, krookukset kukalla. Luonnon totaalista heräämistä odotellessa :) Meidän piha on eteläpuolella, jonne aurinko paistaa esteettä koko päivän. Se on nopeuttanut kevään tuloa juuri meidän pihalla :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  8. Ihania kuvia ja tunnelmia Sinulla taas täällä. Toki Instassakin olen sinun kuviasi ihastellut. <3 Ja pullan tuoksu on sitä parasta minun ja lastenkin mielestä. <3

    Toivottavasti kerkeät tännekin "päivittelemään#! On niin ihana sanojasi lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu ihanista sanoistasi <3 Eiköhän sitä kevään saapuessa ehdi tännekin enemmän juttuja päivitellä, toivotaan niin :) Pullan tuoksu on kyllä aivan huumaava! Sain vasta vanhemmiltani lahjaksi yleiskoneen, joten nythän pullan leipominen käy entistäkin helpommin :)

      Poista
  9. Ihania kuvia ja varsinkin tuo eka kuva! Insta on kyllä niin inspiroiva paikka! Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Instassa menis vaikka koko päivä. Niin paljon sieltä löytyy kaikenlaista ihanaa! Ihanaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  10. Tuore pulla, ihan parasta <3 Kukakohan meille tulis pullaa leipomaan :) Vaikka se on yksi parhaista leivonnaisista, niin mulla tulee leivottoua sitä nykyään tosi harvoin. Täällä vähän samoja ajatuksia instasta; se on niin helppo ja nopsa käyttää (ja huh, miten koukuttava paikka :O ). Blogi tuntuu kamalan hitaalta ja kömpelöltä siihen verrattuna, mutta toisaaltaan blogi on enempi vuorovaikutuksellinen ja siitä tykkään.

    VastaaPoista