keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Niittykukkia ja helppoja ompeluksia

 
 

Sadepäivinä tulee näprättyä kaikenlaista sisällä, kun ei uloskaan innosta lähteä. Kauan kadoksissa ollut ompeluinnostus nosti päätään, joten "sorvin" ääreenhän sitä oli istuttava. Kaivoin ompeluhuoneen kaaoksen keskeltä ompelukoneen ja saumurin esille ja nostin ne väljemmille vesille. Ajattelin, että ompelen jotain helppoa ja yksinkertaista, sellaista, jonka tekemiseen ei tarvitse sen kummemmin aivoja käyttää - kunhan ompelee menemään vaan. No, niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että purkutöiksi meni ompelukset samantien. Mutta valmistuivat ne lopulta, muutamat mummolatyyliset tyynynpäälliset makuukamarin sängyn päälle. Ompelin tyynynpäälliset vanhasta kukallisesta lakanasta, jota sattui löytymään vielä pieni palanen. Vähän muhkeammat tyynyt ne sisäänsä tarvitsevat vielä, mutta menköön nyt litteinä lätysköinä siihen saakka kunnes löydän niihin ne paksummat :) Ihanan pirteät ovatkin. Tuovat sopivasti sellaista kesän heleyttä harmaisiin sadepäiviin.

Kesä, vaikka sateinen se tähän asti on ollutkin, on kaikenkaikkiaan kuitenkin ihanaa aikaa. Luonto tarjoaa mitä kauneimmat kukkaset kerättäväksi ihan ilmaiseksi. Ja löysinpä tuolla jokitörmän rantalehdossa käyskennellessäni kieloja ja valkovuokkojakin! Minä olen ihan luullut, ettei täällä pohjoisessa Suomessa kielot ja valkovuokot kasva. Lienenkö kaikki nämä täällä eletyt vuodet kulkenut laput silmillä, kun en ole aiemmin kieloihin ja valkovuokkoihin törmännyt. Niin kai. Olin niin mielissäni erityisesti noista kieloista, joten olihan niitä kerättävä maljakkoonkin muutamia. Nyt ne alkavat parahiksi aueta ja se tuoksu - niin huumaava kesän tuoksu! Niittykukat alkavat myös olla kukalla, joten niitäkin olen nyt kodin kaunistukseksi kerännyt. Niistä onkin mukava koota sellaisia suuria, huolettoman näköisiä kimppuja. Kesän tuoksu niissäkin :)

Nautitaan kesästä, vaikkakin sateisesta. Minä ainakin huomaan kokoajan vain odottavan sitä, että ilmat viimeinkin lämpenisi. Menee helposti koko kesä yhdeksi odottamiseksi ja sitten huomaankin että on jo syksy. Siksi yritän nauttia näistäkin sadekeleistä, siitä että on ylipäätään kesä! Nauttikaa tekin :)

-Kaaru-

29 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, täynnä kesäistä tunnelmaa! Ja nuo tyynynpäälliset on herkut. Tosi kaunis kangas niissä. Sopii hyvin kesäsisustukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Vanhat kankaat ovat kyllä kauniita ja monesti myös tosi hyvälaatuisia <3 Kesäsisustukseen nuo nimenomaan sopivatkin :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia. <3. Ja tyynyt on kyllä suloset!!. Huomenna kyllä pitää poimia uudet kukat maljakoihin. :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 luonnonkukat ovat niin ihania, että niitä tulee kyllä kerättyä pitkin kesää maljakoihin. Edullista kodin kaunistusta <3

      Poista
  3. Tyynynpäällisissä on sitä mummolaa-ihanat.Luonnonkukat ovat ihania, niin kesää.Keräsin eilen kannullisen ja juhannukseksi pitää hakea lisää.Aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tietynlaiset vanhat kuosit tuovat kyllä niin mummolafiiliksen :) mukavaa juhannusta sinnekin!

      Poista
  4. lempi-kukkani pilkistelee vissiin kans kimpussa :D puna-ailakki ;)

    VastaaPoista
  5. Ihania juttuja. Sisustusinspiraatio iskee katsellessa :D Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihana, jos sait inspiraatiota kuvistani, Kaisa <3 mukavaa juhannusta sinullekin!

      Poista
  6. Ihanat tyynynpäälliset tulikin. Voi että teillä on kaunista. Ihania kuvia!
    E-R

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat. Ompelit kauniit tyynyt ja hurmaava kukkakimppu. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ihanaa juhannusta myöskin sinulle <3

      Poista
  8. Ihanan kesäinen tunnelma näissä kuvissa! Ja totta turiset: kesä on kesä - ilmoista viis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa! Kesä on kyllä niin paras vuodenaika - huonoista keleistä huolimatta :)

      Poista
  9. Kauniita kesäisiä kuvia ja värejä! Ihan puhut asiaa: ei aina pidä odottaa vain parempaa, vaan pitää osata nauttia joka hetkestä. Muuten elämä ajaa ohitse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3 Niin se vain täytyy ajatella, että kesä se on sateinenkin kesä :)

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Ihanaa ja rentoa juhannusta! <3

    VastaaPoista
  11. Tunnelma ilmassa, se on kesä!
    Taianomaista keskikesän juhlaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, Susanna :) Tunnelmastahan se kaikki lähtee, sateista viis! Ihanaa juhannusta myös sinne kauas etelään :)

      Poista
  12. Kielon tuoksu on niin parasta kesässä!! Hyvää juhannuksen aikaa! :)

    VastaaPoista