maanantai 30. joulukuuta 2019

Pieniahon joulu


Tämänvuotinen joulu omassa pienessä kodissamme, Pieniahon torpassa,
oli tunnelmaltaan ainutlaatuinen, herkkä ja kaunis, sellainen kuin joulu usein on.
Suuren leivinuunin lämmössä, riisipuuron hautuessa hellalla, ajatukseni karkasivat tuon tuostakin vuosien takaisiin jouluihin, ei vain niihin, joiden osana olen itsekin saanut kulkea
vaan myös jouluihin, joita tässä meidän pian satavuotiaassa kodissamme
on vuosikymmenten saatossa vietetty. 

Erilaisia jouluja ne ovat olleet. 
Niissä jouluissa on varmasti ollut läsnä ilon ja rauhan lisäksi monenlaiset muutkin tunteet, 
sellaiset, jotka ovat heijastuneet ihmisten mieliin kunkin aikakauden 
vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta.

On ollut rauhan ja sodan vuosia, 
puutetta ja yltäkylläisyyttä,
iloa ja surua.
Mutta joulu on silti aina tullut,
niin kuin se tulee yhäkin.




Vaikka joulut ovat silloin kauan sitten olleet erilaisia kuin nyt, 
jotain ikiaikaista rauhaa me olemme kokeneet täällä vanhojen, rosoisten, 
elämää nähneiden hirsiseinien suojissa. 

Tuo ikiaikaisuus on tuntunut ennen muuta särkymättömänä joulun tunnelmana, 
sellaisena tunteena, joka säilyy aina yhtä tuoreena ja muuttumattomana joulusta jouluun.
Samalla tavoin kuin tallin tapahtumat silloin kauan sitten Betlehemissä.


Tämä joulu oli siitä poikkeuksellinen, etten valmistellut sitä juurikaan etukäteen. 
Ajattelin, että mikäli vain osaan, keskityn kiireen tunnun, hössötyksen ja 
ylenpalttisen valmistelun sijaan saapuvan joulun tunnelmaan ja tuoksuihin. 
Makaan puusohvalla jalat kohti kattoa, luen peitonmutkassa lapsille joulusatuja, niitä perinteisiä jokajouluisia ja kuuntelen joululauluja kuumaa glögiä hörppien isosta, 
vanhasta emalimukista, yhdestä lempimukeistani.

Ja tiedättekö, 
joulu tuli omalla painollaan. 
Tuli ja toi mukanaan sen ihmeellisen rauhan, 
josta tuolla edellä jo kerroin. Sen ikiaikaisen, ihanan ja herkistävän.


Niin kuin jouluna usein
myös tässä joulussa kulkivat ajatuksissamme mukana hekin,
jotka ovat täältä jo lähteneet. 
Ne rakkaat, joiden muisto kulkee erityisesti juhlahetkinä mukanamme tavalla tai toisella, 
joiden muisto tuo juhlapäivien iloon haikean mielen ja kaipauksen tunnun.

Noissa kaipauksen tunnelmissa tulin kuunnelleeksi joululaulua, 
jonka sanat olivat kuin siihen hetkeen tarkoitetut ja jotka sopivat lohduksi kaikille heille, 
jotka viettivät tätä joulua ehkä ensimmäisen kerran ilman rakasta läheistä:

"...älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää, joka hetki sun kanssasi käyn..
..sinä huomata saat, surun laaksot ja maat, voivat peittyä kirkkauteen."


Joulun ilosta, rauhasta, herkästä tunnelmasta,
sen tuoksuista ja tarinoista siirrymme hiljalleen kohti uutta vuotta, uutta vuosikymmentä.
Vaikka huomiseen ja tulevaan on mahdoton nähdä, ajatuksemme
kulkevat kuitenkin jo kohti kevättä, kohti valoa, kohti uudenlaisia vaiheita.


Tuosta valosta viesti vahvasti toissapäiväinen aurinko, jonka säteiden kulkua ja heijastumia leivinuunin kylkeen ja muualle kotiimme seurasin ihastellen.
Tuosta ne pyyhkäisivät läpi kodin ja pysähtyivät hetkeksi leivinuunin kylkeen, 
jossa loimotti pakkaspäivän tulet.

Päivä on pidentynyt joulunpyhistä jo kymmenellä minuutilla. 
Kymmenen päivän päästä päivä on jo reilun puoli tuntia pidempi kuin nyt.
Pimeyden valta taittuu hiljalleen ja se tuo valtavasti iloa.
Toivoa siitä, että valo voittaa pian pimeyden.


Lopuksi haluan toivotella kaikille blogini lukijoille mukavaa kohta alkavaa 
uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä.
Toivottavasti se on juuri sinun kohdallasi edeltäjäänsä parempi ja onnellisempi.

Kiitos, että olette kulkeneet mukana blogini tämänvuotisella taipaleella. 
Kiitos myös mukavista vuoropuheluista blogini kommenttikentässä.
Ihan jokainen pienikin kommentti on lämmittänyt sydäntä valtavasti
 ja tehnyt tästä blogin kirjoittamisesta mielekkään. 
Jatketaan taas ensi vuonna! 



-Kaaru-

30 kommenttia:

  1. Voi miten ihana tunnelma siellä on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, Sari! 💞 Ikiaikaisuus näkyy ja tuntuu tässä kodissa 💕

      Poista
  2. Niin kaunista, niin tunnelmallista! 😍 Ihanasti puettu myös ajatukset sanoiksi. Sinä se osaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos sinulle, blogini lukija! 💞 Taisin jäädä sanattomaksi nyt. ❤️

      Poista
  3. Näitä kuvia voisi katsoa loputtomiin. 🧡 Ihana vanhanajan tunnelma yhdistettynä niin kivasti uudempaan tyyliin.

    Mukavaa tulevaa vuotta sinullekin!

    -aikku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku, kiitos! ❤️
      Se on ollut tämän kodin juttu, että uusi ja vanha kulkevat käsikkäin. Minustakin se sopii tänne paremmin kuin hyvin. 🤗

      Poista
  4. Niin kaunista! <3
    Toivotan Upeaa Uutta Vuotta täynnä onnentäyteisiä hetkiä!

    VastaaPoista
  5. Instasta tulin kurkistamaan blogiasi ja ihastuin! Niin kauniilla, kauniilla tavalla osaat pukea ajatuksesi ja tunnetilasi sanoiksi. Niin kauniisti, että ihan herkistyin. Teillä on ihana koti, jota olen instassa jo jonkin aikaa seurannut.

    Kaunista uutta vuotta sinullekin!
    t. Matilda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että tulit ja niin sydäntälämmittävää kuulla, että sanani tulivat kohti, vaikuttivat. Tulehan toistekin! 😘

      Poista
  6. Niin se joulu tulee vähemmälläkin laittamisella.. Hyvää ja onnellista uutta vuotta! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! ❤️
      Niin se on, vähempi on kyllin paljon. 💞

      Poista
  7. Ihania tunnelmaisia kuvia!
    Oikein hyvää uutta vuotta! ❤️

    VastaaPoista
  8. Voi mitä tunnelmakuvia. Täällä on aina niin mukava piipahtaa. Hyvää vuoden jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa ❤️ Ihana kuulla, että täällä on ollut mukava piipahtaa. Ihana, että kuljet mukana! Kiitos! 💞

      Poista
  9. Voi miten upeat kuvat, siellä on niin kaunista! Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat.
    Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tunnelma kuvissasi. Ihan mahtava, kun olet pystynyt noin rennosti ottamaan joulun ajan. Minä olen sellainen puuhastelija, että tykkään värkätä joulun alla monenmoista. Sen sijaan siivouksesta en välitä ja niinpä en tänäkään vuonna tehnyt pikaista viikkosiivousta parempaa joulusiivousta. En myöskään leiponut kuin yhtenä päivänä joululeipomuksia. Silti on herkkuja riittänyt näihin päiviin asti. :)
    Onnellista uutta vuotta Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💗 Minun rento otteeni tämän joulun alla oli pitkälle käytännön sanelemaa: tässä pienessä, välivaiheen kodissamme on vain rajoitetusti säilytystilaa, joten hyvin pitkälle senkin vuoksi kaupan valmiilla ruoilla mentiin. Ajattelin, että tuleehan noita jouluja, jolloin voi taas hössöttää, jos siltä tuntuu. 😉Toisaalta opin tästä joulusta paljon, joulu tulee vähemmälläkin laittamisella ja sen aion pitää mielessäni tulevinakin jouluina. On ihan oikein osata mennä jossain kohtaa sieltä, mistä aita on matalin. 😘

      Poista
  12. Kaaru <3
    Niin ihania joulukuvia ja -sanoja olet koonnut tänne.
    Henkeä pidätellen lueskelin ja aivan kuin hiivin siellä teidän mukanasi Torpan joulukierroksella.
    Juuri tuota joulujen kerroksellisuutta mekin koemme Tau(v)onpaikan joulussa. Sitä entisaikojen joulua, josta jotain konkreettista on jäänyt mökin kurkihirren alle. Siellä on paljon puhuttelevia jouluisia kohtia ja tunnelmia.

    Ihanaa uutta vuotta kotiinne ja suunnitelmillenne myönteisiä tuulia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu ❤️
      Ihana, että tulit virtuaalisesti piipahtamaan täällä meidän kotonamme, että pääsit tunnelmaan mukaan.

      Vanhojen talojen jouluissa on aina niin erityinen tunnelma, jota se ihan varmasti on siellä Tauvonpaikassakin. 💕 Tuntuu kuin seinillä, ikkunoilla, ovilla ja kaikella olevalla olisi vuosikymmenten takaisia tarinoita kerrottavana, kuin tähän kaikkeen olisi jäänyt jälki menneestä. Ja onhan siihen, monellakin tavalla, joista me vanhojen talojen omistajat saamme nyt iloita. 💞

      Kiitos! 💕 Toivotaan, että tuuli on myötäinen tai ainakin yhtä tasainen kuin menneenä vuonna. 😘

      Poista
  13. Oi miten kaunista <3. Hyvää alkanutta vuotta.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erica! Ja mukava, että kävit täällä ja jätit merkin itsestäsi 💞

      Poista