Sadepisaroita ja tuomen tuoksua

Viime yönä sade rummutti 

vasten kotimme peltikattoa 

ja ukkonen jyrähteli 

pellontakaisen vaaran laella.

Helteisen päivän päätteeksi olin jättänyt ikkunat raolleen, 

jotta uni tulisi paremmin.

Siinä yöllä noustessani sulkemaan ikkunoita,

avonaisista ikkunoista tulvahti

sisälle kesän tuoksu.

Ilma tuoksui koivunlehdiltä,

sadepisaroilta ja tuomenkukilta.

Hetken aikaa seisoin siinä avonaisen ikkunan äärellä 

katsellen kesäöistä maisemaa 

 ja tuoksutellen sateen raikastamaa ilmaa 

ennen kuin suljin ikkunan 

ja kömmin takaisin vällyjen väliin.

Aamun valjettua laitoin puuhellaan pienet tulet, kietaisin aamutakin ylleni 

ja hipsin ulos tuomenoksat mielessäni.

Katkoin pihamme suurehkosta tuomesta ison kimpullisen kukkaisia oksia 

ja toin ne sisälle puuhellan kulmalle.

Valkoisten, pienten kukkien ja vihreiden lehtien täyttämät oksat

ovat kuin luotuja tuohon suureen, keraamiseen kannuun, 

jonka tasainen, sileä pinta korostaa ihanasti taustalla näkyvän

ikiaikaisen vanhan puuhellan rosoista pintaa.

Usein pysähdyn ihastelemaan elämää nähneitä esineitä ja huonekaluja.

Niiden rosoissa, säröissä ja halkeamissa voi nähdä jotain hyvin kaunista

ja merkityksellistä. 

Samalla tavoin kuin vanhat, kolhiintuneet tavarat,

myös me ihmiset olemme kiinnostavia elämän meihin jättämien 

kolhujen ja säröjen vuoksi.

Elämän kolhimissa, vajaavaisissa yksilöissä 

kauneus näyttäytyy aina syvimmin.

Se koskettaa.

Että kaikesta tuokin vanha puuhella, 

minä tässä sen ääressä ja sinä siellä olemme selvinneet.

Elämä on ihmeellinen matka.
Ihmeellistä on myös ihmismielen mukautuvaisuus
ja sen eheytyvyys elämän kriisien kohdatessa.

Puuhella huokuu yhä suloista lämpöään ja sade ropisee hissukseen ikkunoita vasten. 

Vuoden ensimmäinen ukonilma on jatkanut kulkuaan eteenpäin.

Ulkona tuoksuu vahvasti kesä. 

💚

Tuomenkukkien tuoksuisia ajatuksia Sinulle,

blogini lukija!

-Kaaru-