keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Helpot ja herkulliset täytetyt piparikupit


Marraskuun toiseksi viimeinen päivä alkaa kääntyä ehtoopuolelleen. 
Ensimmäinen adventti on aivan nurkan takana.
Voi miten nämä päivät vierivätkään niin nopeasti!

Talvinen maisema on ilahduttanut meitä täällä 
ja tuonut kaivattua valoa yhä vain syvenevään pimeyteen.
Tänään aurinkokin pilkahti hetkeksi esiin pilviverhon takaa 
ja pyyhkäisi säteensä yli talvisen tienoon.
Vain lyhyt, pieni hetki ja ilo syttyi sydämeen.
💛




Tämänpäiväiseen päiväkahvihetkeen tein helppoja ja herkullisia piparikuppeja,
joiden pohjat, nuo perinteisen piparkakun malliset, 
painelin taikinasta lauantaisen piparinleivonnan yhteydessä. 

Nämä ovat siitä ihania, etteivät vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia tullakseen valmiiksi.
Ja jos paistaa kuppipohjia valmiiksi yhdellä kertaa isomman määrän,
ei tarvitse kahvihetken koittaessa kuin sekoittaa sisälle tulevat ainekset keskenään,
pursottaa seos kupin sisälle ja koristella nonparelleilla.

Helppoja ja nopeita joulunajan suupaloja vaikkapa pikkujouluihin tai nopeaksi vierasvaraksi.




Täytetyt piparikupit


Piparikupit syntyvät helposti kotitekoisesta tai kaupan valmiista taikinasta.
Piparkakut painellaan taikinasta piparimuotilla ja asetellaan nurinpäin käännettyjen muffinsivuokien päälle uunipellille, jonka jälkeen ne paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa n.8-10 minuuttia.

Täytteeksi sopivat erilaiset rahka- tai moussetäytteet.
Täyte pursotetaan kupin sisälle ja lopuksi koristellaan nonparelleilla, 
piparimuruilla, karkeilla tai marjoilla. 

Itse täytin kupit tällä kertaa luumurahka-kermavaahtoseoksella, 
joka sopii oikein oivaksi makupariksi piparkakulle. 
Mikseipä kuppien täytteeksi voisi laittaa jotain suolaistakin!

Kannattaa kokeilla, ovat vähän liiankin hyviä!
💛



Marraskuun viimeisten päivien iloa Sinulle, joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

22 kommenttia:

  1. Olipa tosi kiva pipariohje. Ja hyvä vinkki tuo suolainenkin mahdollisuus. Teen näitä viikonloppuna, kun saan vieraita. Kiitos 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos inspiroiduit tästä! Suolaisella täytteellä minäkin ajattelin kokeilla tehdä näitä seuraavaksi. 😋

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Ovat varmasti herkullisia ja kauniitakin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Satu! Sehän tässä parasta onkin, että ovat paitsi kauniita myös mahdottoman hyviä!

      Poista
  3. Tätä herkkua kokeilen ihan varmasti. Kiitos helposta vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa! Puolukkainen, kinuskinen täytekin sopisi varmasti ihanasti 😋

      Poista
  4. Ihanan herkulliset kuvat♥ Voi miten loistava idea! On kyllä kivannäköisiä:) Mukavaa marraskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä oiva idea ja herkullinenkin vielä! Ihanaa joulukuuta sinulle!

      Poista
  5. Nämä piparikupit on kyllä tosi kiva idea 👌 Pitääkin paistaa piparitalkoissa muutama kuppi varastoon. Tuli heti mieleen, että näistä saa kivan pienen jälkkärin johonkin jouluajan ruokailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mimäkin mietin näitä tehdessäni, että taidan tehdä näitä jälkkäriksi jollekin joulupäivälle. Joku puolukkainen tai karpaloinen/kinuskinen täytekin olisi varmasti ihana ja sopisi piparin maun kanssa hyvin yhteen 😍

      Poista
  6. Olipa kiva ohje. Kannattaa kokeilla.
    Leena

    VastaaPoista
  7. On kyllä niin herkulliset kuvat! Nams!❤️
    Ihanaa alkavaa joulukuuta sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!

      Ihanaa ja tunnelmallista joulukuuta sinullekin 😙

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on kyllä oivallinen idea ja helppo toteuttaa. Tykkään! 😍

      Poista
  9. Ihania.👍 Minäkin kokeilin näitä eilen puolukkatäytteellä. Hyviä olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kuin lumpeenkukkia - koristaisivat joulupöytääkin ihanasti. ❤

      Puolukkainen tai karpaloinen täyte minullakin kävi mielessä, johon voisi lisätä päälle vielä kinuskikastiketta. Aijai! 😋Olisikohan jo liiankin täyteläistä?! 😉

      Poista
    2. Se oli täyteläinen makunautinto; kerma, tuorejuusto, valkosuklaa, puolukka yhdessä! 😘

      Poista
  10. Voi miten herkullisen näköisiä! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kannatta kokeilla kyllä - ovat vähän liiankin hyviä 😉

      Kiitos, ihanaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  11. Ihanan näköisiä! Minä jo luulin että meidän piparit on tehty tälle vuotta näitähän on pakko tehdä kyllä pakastimeen vierasvaraksi 👍 tuohon sopisi hyvin täytteeksi puolukkarahkakin, johon vaniljarahkaa, kermaa ja puolukoita (itse ruukaan blenderillä vetää jäiset puolukat soseeksi.) Tuo on pelkkänä rahkanakin meillä erittäin tykätty herkku 😊

    VastaaPoista