lauantai 3. joulukuuta 2016

Jouluisia makumuistoja




Joulua valmistellessa mieleen palautuu ihania makumuistoja lapsuuden jouluista. 
Niistä herkuista, jotka kulkivat mukana usein joulusta jouluun. 
Joiden tuoksu vei osaltaan ajatukset saapuvaan juhlaan ja sen ihanaan tunnelmaan.
Osa sellaisista resepteistä, niin minun kuin puolisoni kotoa ovat tulleet jäädäkseen oman perheemmekin jouluihin,
nivoutuen meidän näköiseksi ja meitä miellyttäväksi kokonaisuudeksi, makuineen ja tunnelmineen.



Eilen ja tänään vietimme lasten kanssa mukavan yhteisen hetken jouluisia leivonnaisia leipoen.
Leivottiin mm. varhaisilta lapsuuteni vuosilta tuttuja, noita pyöreitä amerikanmakuisia,
  miltei lautasen kokoisia keksejä, joiden pehmeästä keksisydämestä löytyi 
milloin mitäkin yllätyksiä pienien sattumien muodossa. 
Niitä keksejä katselimme lähileipomon ikkunan läpi vesi kielellä, 
silloin 80-luvun loppu- ja 90-luvun alkupuolella,
kunnes viimein opimme tekemään niitä itse.

En muista olenko joskus aiemmin kirjannut tämän cookies-ohjeen muistiin tänne blogiin,
mutta vaikka olisinkin, kertaushan ei kenellekään pahaa tee. 😊

Perustaikina on kaikissa sama.
Sisustaa voi muokata mieleisekseen lisäämällä taikinan sekaan
omien makumieltymysten mukaisia sattumia.
Me teimme tällä kertaa joulunmakuisia karpalo-valkosuklaacookieseja.



COOKIES n.30-40 kpl

125g voita tai margariinia
1,25 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata kaurahiutaleilla)
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa

150g valkosuklaata
1 1/2 dl kuivattuja karpaloita

Vain taivas lienee rajana, mitä cookies-taikinan joukkoon voi laittaa.
Sinne sopivat valkosuklaan ja karpaloiden tilalta myös erilaiset pähkinät, 
tumma- ja maitosuklaa, ryynit ja siemenet. 
Erilaisia variaatioita on mukava kokeilla!

Sekoita keskenään kuivat aineet.
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. 
Lisää joukkoon hyvin sekoittaen kananmuna,
jonka jälkeen kuivat aineet.

Pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja nostele ne harvakseltaan leivinpaperin päälle
 uunipellille. Kannattaa jättää reilusti tilaa palleroiden väliin, sillä ne leviävät ja litistyvät paistuessaan.

Paista cookiet uunin keskitasolla 190 asteessa n.8-10 minuuttia, kunnes cookiet ovat kauniin kullanruskeita.
Cookiet jähmettyvät jäähtyessään, joten nosta ne uunista ottamisen jälkeen
tasaiselle alustalle jäähtymään.


Nyt on leivonnaiset tämän päivän osalta leivottu.
Käsillä kiireettömän iltapäivän hetki.
Leivonnaisten viipyilevä tuoksu kodin jokaisessa sopessa.
Joulun tuntu rauhallisessa kodissa.
Näistä tunnelmista on joulukuun kolmannen päivän glögihetki rakennettu. ❤


❤ Levollista joulukuun kolmannen päivän iltaa kaikille.❤

-Kaaru-

21 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta ohjeelta!
    Ja niin sievät kuvat taas!

    Ihastuttavia jouluisia hetkiä sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia ne ovat - paljon sokeria ja rasvaa, joten eipä ihme 😊

      Kiitos, Susanna ❤ Ja mukavia hetkiä sinullekin jouluvalmistelujen parissa sinne kauas etelän lämpöön ❤

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Pitää ottaa ohje talteen ja leipoa perheelle jouluksi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rosanna! Ja mukava, että jätit kommenttia ❤

      Laitahan ohje muistiin, herkullisia ovat!

      Poista
  3. Varmasti toi karpalo/valkosuklaa on hyväyhdistelmä. Kaunis kuva piparista sekä oksasta ja tähtianiksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Kirpakka karpalo ja makea valkosuklaa on kyllä lyömätön yhdistelmä. ❤

      Tähtianikset ovat kyllä kauniita koristeenakin, jollaisina ne meillä ehkä enemmän ovatkin kuin mausteena. 😊

      Poista
  4. Siellä sinä ahkeroit.☺
    Itsellä leipomisinto vähän matalalla levelillä nyt, kun pitää olla useammalle gluteenitonta. Vaikka voihan reseptejä toki soveltaakin, mutta ne perinteiset on perinteisiä....

    Mukavaa lauantain iltahetkeä sinne! 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä leivon silloin, kun intoa on 😊 Nyt on ollut hyvä moodi päällä, niin on tullut tehtyä kerralla monenlaista. Onpahan vierasvaraakin pakasteeseen laitettavaksi 😊

      Ymmärrän. Näitä keksejä olen tehnyt joskus gluteenittomana, kun meilläkin on ollut epäilystä vilja-allergiasta. Hyviä ne ovat gluteenittominakin, vaikka kyllähän se maku vähän erilainen toki on. Onneksi suuremmissa kaupoissa on ihan hyvät valikoimat nykyään gluteenittomiakin tuotteita, ettei kaikkea tarvitse itse tehdäkään, jos ei jaksa.

      Mukavia viikonlopun jatkoja sinulle ❤ Hyvää yötä!

      Poista
  5. Aivan huvittava kyllä, meillä on reseptikin lähes sama ja niin saman tyyppisiä kuvia otit omistakin kekseistä blogia varten �� Miten meillä kulkeekin ajatukset ja tekemiset monesti näin samaa rataa �� Nuo cookiesit on niin herkkua ja jouluksi me tehdään aina just karpalo-suklaayhdistelmällä niitä. Ihanan jouluinen makupari minusta. Hyvää yötä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin olen monesti miettinyt, Eerika, ja ihan hätkähtänyt sitä samankaltaisuutta! 😲 Meillä toimii tuo telepatia vissiin aika hyvin, kun niin usein yllätämme toisemme samoista puuhista ❤😊 Ei tätä voi kuin ihmetellä!

      Cookiet ovat kyllä herkullisia. Oikeastaan mitä tahansa niiden sisuksiin kätkeekään, kielen vievät taatusti mennessään ja kehuja keräävät. Karpalo-valkosuklaayhdistelmä on kyllä verraton makupari ja niin ihanasti joulun makumaailmaan sopiva ❤ Toinen leivonnainen, mitä usein jouluksi teen samalla makuparilla, on karpalo-valkosuklaakuivakakku. Löysin siihenkin sellaisen ihanan mehukkaan ohjeen, joten sekin hupenee parempiin suihin usein ihan huomaamatta 😄

      Mukavaa toista adventtia sinulle ja perheellesi ❤

      Poista
  6. Karpalo on aina hyvä. Itse tein eilen jouluista rocky roadia ja laitoin siihen kuivattuja karpaloita. Nam! Sinulla on niin ihanat kuvat taas. Onnellista toista adventtia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalosta olen minäkin oppinut vanhemmiten tykkäämään, ihan sellaisenaankin. Namskis, Rocky roadiin se sopii varmasti ihanasti myöskin!

      Voi kiitos, Pikku Akka ❤ Levollista toista adventtia sinullekin!

      Poista
  7. On siis onnistunut ihan hyvin gluteenittomanakin, uskaltaa ainakin sit kokeilla.
    Kauniita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  8. Löysin blogisi sattumalta vähän aikaa sitten. Ihania tunnelmia ja ajatuksia! Täällä tulen varmasti käymään monta kertaa uudelleen.

    Suvi,

    tuulenlaulu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, lämmin kiitos ihanista sanoistasi, Suvi ❤ Kylläpä ilahdutti, että jätit kommenttia! Lämpimästi tervetuloa vastakin 😍

      Täytyypä tulla vastavierailulle blogiisi jonain päivänä 😊

      Poista
  9. Miten ihastuttavia ja jouluisia kuvia voikaan kekseistä saada!
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Essi, mieltä lämmittävistä sanoistasi 😍❤ Olen monena jouluna antanut näitä keksejä lahjoiksi naapureille ja sukulaisille ja paketoinut ne ensin sellofaanin sisään ja siihen päälle sitonut sitten tuollaisen nauhan. Jostain lehdestä kai tuo alkuperäinen idea on joskus taannoin napattu 😊

      Poista
  10. Näitä voiskin kokeilla, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos herkullisesta ohjeesta ja kauniista kuvista ♡ Ihanaa päivää sinulle !

    VastaaPoista
  12. Menee kokeiluun :) Just tein karpalo-suolattu cashew/mantelisuklaata ja cookiekset yleensä osuu makuhermoon :)

    VastaaPoista