tiistai 13. toukokuuta 2014

Myyjäisompeluksia


Reilu viikko sitten löysin postilaatikostamme lappusen, jossa pyydettiin tekemään kevätmyyjäisiä varten pienimuotoisia käsitöitä. Kylläpä meinasivat hanskat lentää samantien tiskiin, ja kyllähän ne aluksi lensivätkin, kunnes viimeisenä päivänä ennen myyjäisiä päätin, että teen jotain mitä ehdin. Tällaisia sain aikaiseksi vaikka hiki virtasi. Monestakin syystä. Ensinnäkin kiirehän näiden kanssa meinasi tulla ja siksi toisekseen lapset laittoivat huushollin hyrskynmyrskyn sinä aikana kun minä ompelin. Toisaalta, vaikka siitä ylimääräistä siivoa tulikin niin ompeluksistani kuin lasten leikeistä, molemmilla osapuolilla oli mukavaa. Se kai lienee pääasia. Ja kiva, että nämä näyttivät tekevän myyjäisissä kauppansa. Hyvä niin

Ruokalappuja
Kauppakasseja
tuttinauhoja
2 pientä kukkakassia
Muutoksen tuulet puhaltavat Huvikummussamme. Ehkäpä siitä syystä juuri ei ole aika riittänyt blogin päivittämiseen. Näistä mukavista muutoksen tuulista kerron kuitenkin vasta vähän myöhemmin :)

Tänään olisi tarkoitus laittaa pihalle kesäkukkasia, joita kävin eilen ostamassa paikalliselta puutarhalta. Tehdä pihaa somistavia asetelmia vähän joka kulmalle, jotta ulkona ja terassilla olisi mukava kesäpäivinä viettää aikaa. Ruoho vihertää täälläkin pohjoisessa jo ihan mukavasti ja koivuissa alkaa olla pienen pienet hiirenkorvat. Tästä se kesä alkaa!

torstai 1. toukokuuta 2014

Munkkeja, simaa, ilmapalloja ja serpentiinejä - sehän on Vappu!



Onpa jäänyt taas bloggaaminen vaikka lupailinkin tiiviimpää päivitystahtia tänne. Mutta eihän sitä näin keväällä malta olla tuolta pihalta pois. Kaikenlaista tekemistä löytyy varmasti joka omakotitalossa asuvalta keväisin. On pihaistutusten laittoa, haravointia, pihan siistimistä ja meillä vielä projektina tuo liiterin korjaus, jonka ensimmäisen osan pitäisi valmistua ihan näinä viikkoina. 

Ei meillä sentään ihan niin kiirus ole ollut, etteikö oltaisi menneellä viikolla ehditty munkkeja paistaa ja simaa tehdä. Nyt on mukava Vapunpäivän kunniaksi istahtaa kaikessa rauhassa aamukahvipöytään ja nauttia näistä perinteisistä vappuherkuista. Eilen vietimmekin jo ystäväperheen kanssa Vappua iltaa istuen ja saunoen täällä meillä. Ja tottakai hyvää ruokaa syöden. Tämä päivä vietetäänkin sitten ihan oman perheen kesken grillaten ja aurinkoisesta, joskin kylmästä säästä nauttien, ilmapalloja puhaltaen ja ihan vain laiskotellen. Perinteisestihän Vapunpäivä on ollut verrattain kylmä, eikä tämäkään vuosi tehnyt siinä poikkeusta. Mutta eihän me kylmän sään anneta häiritä :)

Iloista Vappua kaikille!